Opettajan piilotettu rahakätkö

Tänään kuljemme pitkin Tuusulan maantietä aina Järvenpään rajalla asti. Osoitteessa Vanhankyläntie 120, 04400 Järvenpää maantiestä lähtee rehevöitynyt pihatie, jonne suuntaamme matkamme. Pihatien kulmalta on puuttunut jo vuosien ajan roska- ja postilaatikot. Luonto on ottamassa itselleen alueen, jota kengät tai autonrenkaat eivät enää kuluta. Kaukana ovat ne ajat, jolloin alkuperäisen omistajan Peugeot 203 lähti autotallista kylän kauppaa kohti. Monta mutkaa on ehtinyt tapahtua tämän talon historiassa.

Opettajan hylätty talo

Lähdemme tutkimaan hylättynä olevaa opettajan taloa, jonka historiasta ja sen asukkaista meillä on hieman tietoa.

Pienten kuntien opettajanvirat kestivät aikoinaan helposti koko työelämän. Työpaikassa pysyttiin usein vuosikymmeniä. Näin tapahtui myös esittelemässämme tarinassa, jossa kolme opettajaa hoiti kyläkoulun opetustyötä yhteensä 90 vuoden ajan. Tässä nopeassa historiikissa keskitymme nyt yhteen näistä opettajista ja hänen taloonsa.

Opettaja ei toteuttanut yleisesti hyväksyttyjä rankaisumuotoja. Hän ei milloinkaan lyönyt oppilaitaan karttakepillä sormille kuten muut opettajat. Kiukustuessaan pojanviikariin, hän otti pojan korvanipukasta kiinni, ravisti vähän ja sanoi ”sinä viheliäinen”.

Opettaja toimi kunnan koulun ainoana opettajana vuosien 1920 ja 1940 välisenä aikana ja asui tuolloin koulun tarjoamassa opettajien asuntolassa. Vuosien aikana opettajan perhe kasvoi kahdella poikalapsella ja koulun tarjoamat asumistilat kävivät ahtaiksi. Kovina taloudellisina aikoina tiivis asuminen ei ollut harvinaista, ihminen on sopeutuvaa sorttia. Opettajan sekä taksikuskina toimineen aviomiehen palkka oli kovasta työnteosta huolimatta pienehkö, mutta huolellinen säästäminen kerrytti hitaasti säästötilille pääomia tulevia unelmia varten.

Katso video hylätystä opettajan talosta

Unelmana kesäpaikka lapsille

Perhe oli jo pitkään haaveillut rakentavansa kesäpaikan muutaman kilometrin päähän kylän keskuksesta. Kesäpaikalla pojat saisivat nauttia siitä vapaudesta, joka lapsille kuuluisi. Paikka olisi sopivan lähellä kauppoja, mutta silti omassa rauhassa järven rannalla. Ennen tämän unelman täyttymistä oli jatkettava säästämistä.

Lapset saivat kasvaa odotettua vanhemmiksi heikentyneen talouslaskun vuoksi.

Unelmia oli jahdattava 1940-luvun loppupuolelle asti, kunnes oli oikea aika nostaa Kansallis-Osake-Pankin säästötilin säästöt. Sopiva tonttikin oli jo alustavasti katsottu valmiiksi ja talon rakentaminen pystyi alkamaan. Kyseinen tontti oli jäänyt kaupunkilaisten huvilahuumasta yli. Suurten kaupunkien huvilavillitys oli kuumimmillaan 1900-luvun alussa ja kaikkien tuli omistaa kesäviettopaikka. Parhaimmat tonttipaikat menivät nopeasti ja pakottivat tonttia etsiviä katsomaan yli kuntarajojen. Talo rakennettaisiin kesäpaikaksi, sillä rakennusoikeutta ei ollut annettu ympärivuotiseen asuntoon. Sitä tarina ei kerro käytettiinkö taloa silti ympärivuotiseen asumiseen.

Rakentamisen ajanjakso kohdistui ankarimpaan pula-aikaan 1940-luvun loppuun, jolloin rakennusmateriaaleista oli pulaa. Pienen budjetin vuoksi rakentamisessa ja rakennusmateriaaleissa jouduttiin säästämään. Hiekka oli halpaa, joten sen määrää lisättiin sementin sekoitussuhteeseen. Myös sementin paksuudesta tingittiin.

Vanhan järvenpohjan savimaa sai kannettavakseen kevyet perustukset. Usko ja toivo olivat korvaamassa rakennusetiketin virheitä, sillä rakennustyöt tehtiin alusta alkaen väärin.

Talo valmistui lopulta vastoin kyläläisten epäilyjä. Kerrotaan, että rakennustyön teki naisopettaja sillä välin kun aviomies ajoi työkseen taksia. ”Eihän nainen voi taloa rakentaa”, kylällä tuumittiin. He olivat tällä kertaa oikeassa. Se paljastuisi tosin vasta vuosikymmenien jälkeen. Tuolloin opettaja olisi jo kuollut.

Autiotalojen sähkötaulujen mysteeri

Pilkistääkö sähkötaulussa valo ja miksi sähkötaulu vaikuttaa uudelta? Katso ylhäällä oleva video ja huomaat että valo tosiaan vilkkuu. Törmäämme silloin tällöin uusiin sähkötauluihin taloissa, jotka muuten saattavat olla luhistumispisteessa. Mysteerin ratkaisu liittyy hintaan: sähkösopimuksen lopettaminen maksaa. Edullisempi vaihtoehto on jättää sähkösopimus voimaan. Aina kun näet autiotalossa sähkökaapissa vilkkuvan valon, tiedät että siellä ollaan säästäväisiä.

Opettajan piilottama rahakätkö löytyy

Vuosien aikana kesäpaikasta muodostui tavaroiden säilytyspaikka. Tontilla sijaitsevien latojen ja varastojen sisukset täytettiin tavaralla, joille arveltiin joskus vielä löytyvän käyttöä. Vuonna 1955 tontilla sijainnut lato oli päässyt huonoon kuntoon, joten se päätettiin purkaa. Samalla siitä vapautuisi lautoja rakennettavaan autokatokseen. Ladon purkamisen saivat ottaa työkseen opettajan kaksi pojanpoikaa. Vuosina -45 ja -47 syntyneet pojat aloittivat urakan ladon tyhjennyksellä. Kesken tyhjennystä kaiken muun tavaran joukosta löytyi pieni käsilaukku, jonka sisältä löytyi opettajan unohtama rahapiilo. Opettaja oli piilottanut useamman kuukauden palkan verran seteleitä pahan päivän varalle ja sitten unohtanut koko piilon. Palkkioksi teini-ikäiset pojat saivat isoäidiltään kukin viisi markkaa, joka riitti tuolloin vaivoin tikkkarin ostamiseen. Naapurin mummo kuuli löydöstä ja ylisti poikia. Ilo vaihtui tuohtumiseen kun selvisi isoaidin antaman palkkion pienuus. Epäröiden mummo ojensi lisää rahaa, kunnes poikien käsissä oli 20 markkaa.

Ladosta löytyi myös vanha auton torvi, joka oli ollut käytössä opettajan miehen taksissa. Innostuneena torvi siirrettiin teinipojan kulkuvälineeseen – todennäköisesti polkupyörään. Ei kulunut aikaakaan kun eräs kylän mies hermostui kaduilla raikuvaan soittoääneen ja repäisi sen pois polkupyörän ohjaustangolta.

Puretun ladon laudoista rakennettiin autotalli. Isoäiti oli edelleen tarkka rahoistaan ja jopa naulatkin suoristettiin sekä uusiokäytettiin. Peugeot 203 sai tästä lähtien levätä talvet kuivassa tilassa.

Opettajan terveydentila heikentyi yllättäen 1950-luvun lopulla. Muutaman vuoden sairastelun jälkeen hänen oli siirryttävä viereisen kunnan sairaalaan, jossa hän vietti viimeiset vuodet elämästään. Opettaja kuoli vuonna 1960. Aviomies oli kuollut jo joitakin vuosia aiemmin.

Perheen 1920-luvulla syntynyt poika otti kesäpaikan itselleen. Hänen aikanaan talo ja sen ympäristö olivat komeimmillaan. Sen viheralueet olivat hoidettuja ja talo oli hyvässä kunnossa. Taloa ympäröivät viljelykset sekä marjapensaat ja elokuun viimeisinä päivinä saattoi haistaa kypsien omenoiden tuoksun.

Järki ohittaa tunteet

Vuosien aikana kesäpaikan käyttö vähentyi ja piha sai rehevöityä rauhassa. Epäsiisti piha toi osakseen myös kutsumattomia vieraita, jotka aiheuttivat tuhoja. Järkisyyt ohittivat tunteet ja mies laittoi talon myyntin 1970-luvun lopulla. Uusi omistaja oli samanikäinen mies (1920-luvulla syntynyt), joten on mahdollista että he olivat tuttuja toisilleen. Tähän viittaavat se, että kauppaan kuuluivat talo sekä sen sisältämä irtaimisto kokonaisuudessaan.

Uusi omistaja ei käyttänyt taloa koskaan kesäasumiseen, vaan rakennus toimi pääasiassa varastotilana. Taloa ei edes siivottu edellisten omistajien jäljiltä. Pieni osa talon alakerrasta vuokrattiin ympärivuotiseen asumiseen persoonalliselle insinöörimiehelle. Hän ei juuri puhunut naapureille ja vaikutti monien mielestä jonkinlaiselta erakolta. Hänellä oli päivätyö, mutta hän vältteli kaikenlaista kontaktia muiden ihmisten kanssa. Insinöörillä oli seuranaan runsaasti kissoja, joista oli sittemmin naapureille jonkin verran harmia. Tästä alakerran vasemmalla sijainneesta huoneesta löytää edelleen kissojen kuvia seiniltä. Ja niitä kuvia löytyy paljon!

Tulevaisuus päättää tarun

Talo on nyt heikossa kunnossa. Sen rakenteet ovat vajonneet saveen ja saaneet talon kallistumaan kohti rantaa. Vuotavan katon läpäissyt vesi on pehmentänyt seinän ja puhkaissut sen kahdesta kohtaa.

Tontti oli myynnissä muutamia vuosia sitten, jolloin kaupunki käytti etuosto-oikeuttaan (kaupungilla on osto-oikeus yli hehtaarin tonteilla) Nyt tontti jälleen myyty ja talon elinaika lasketaan kuukausissa. Sen jälkeen talo puretaan ja sen tilalle rakennetaan uusi talo. Kaavamuutoksen avulla talosta saa nyt rakentaa ympäri vuoden asuttavan. Kaikki tämä toteutuu vain mikäli kunta antaa luvan tietynlaiseen rakennukseen. Muuten prosessi lähtee taas alusta.

Kommentoi

Korjaa, kehu tai kivitä

1 reply
  1. Juha says:

    Onpa hieno talo ja hyvä tarina. Missähän tämä sijaitsee? Etsin jotain tällaista tv-sarjan kuvauslokaatioksi.

    Vastaa

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Katso lisää kohteita

esimerkkejä näkemistämme kohteista

Pin It on Pinterest