Auta tekemään juttuja
Osta Urbanex Ninja -tarra. Pienikin osto on pitkälle eteenpäin.
Tiedätkö kohteen joka sopisi sivuillemme tai josta voisimme tehdä videon? Haluatko kenties tehdä yhteistyötä tai julkaista kirjoittamasi tarinan? Ei ole niin pientä kohdetta etteikö siitä saisi aikaan mielenkiintoista juttua. Lähetä viesti, anna vinkki tai ota muuten vain yhteyttä.
Oletko kiinnostunut:
Nykypäivänä on helppo heittää vihaviestejä. Yksi nimetön klikkaus ja viestin lähettäminen on valmis. Monelle vastaanottajalle saapuva viesti voi olla tuskallinen, mutta meitä se ei haittaa. Pistä parastasi ja anna sakkoa, saatana!
Hienoa kun olette innostuneet mielenkiintoisesta harrastuksesta. Jos olisin nuori, todennäköisesti olisin mukananne. Kaikkea hyvää teille, toivottaa eräs eläkeläinen Pipaluk
Mahtavaa luettavaa ja katsottavaa! Ensimmäinen tällainen jonka löydän Suomesta että tekee videoita ja kertoo vielä tietojaankin. Itse olen tähän mennessä kokenut kiinnostavimmaksi tuon Pitkäniemen sairaalan hautausmaasta kertovan tekstin sillä olen paikan entinen potilas 🙂 Jatkakaa samaan malliin :3
Urbanex Ninjalla on taito tuoda ruohonjuuritason kohteistakin mielenkiintoisia yksityiskohtia esille.
Teette huikeaa työtä, kävin läpi kaikki nettisivun caset yhdeltä istumalta kun se veti imuunsa.
Piti pelata, tämä vei voiton http://urbanex.ninja
Hiton hyvin kirjoitettuja ja koukuttavia tarinoita ja kurkistuksia kadonneisiin maailmoihin ja aikoihin.
Olihan kusipäinen nettisivu.
Tämä on hieno sarja mielenkiintoisista paikoista.
Sisältö tiivistettävissä yhteen lauseeseen, levitetty kilometrin pituiselle sivulle jota skrollatessa saa jännetupintulehduksen.
Pakko kehua todella hienoja sivujanne! Upeasti kuvattu ja mielenkiintoista tarinaa.
Ei saatana. Muuten hyvännäköinen sivu, mutta miksi vitussa noin järjetön somenättius menossa? Tulee ihan mieleen jotkut pls like and subscribea jankkaavat youtubekanavat.
Oli hienoa päästä lukemaan ja kokemaan lisää monista tutuista paikoista. Olette todella jaksaneet etsiä tietoa ja kartoittaa paikkojen historiaa. Mielenkiintoista ja laadukasta luettavaa, kiitokseni!
Ps Karkkilan talon tarina oli erityisen koskettava ja kaunis.
Hienoa, että jotkut jaksavat pitää tällaisia sivustoja, opin taas vähän lisää Suomen historiasta.
Moi helkatin siistei videoit!! Itekki tykkään luuhaa tuommosis mestois mut en oo koskaa saanu aikaseks kuin kännykkä kuvii.. Oot mun jeesus.
Piti pelata, tämä vei voito.
Hienot ja erittäin mielenkiintoiset sivut.
Kiitoksia vielä aivan huikeista sivuista!
Hieno juttu Epilän kylpylästä, kiitos!!
Oli hienoa löytää sivu, paljon mielenkiintoista luettavaa/katsottavaa.
Helvetin hyvä sivu suomalaisista hylätyistä paikoista. Tutkimusmatkaraportaasit sisältävät kattavat taustoitukset ja laadukkaita kuvia. Kaikista kiehtovimpia ovat paikat, joihin liittyy jonkinlaisia mysteerejä, henkirikoksia tai kultteja.
Hieno sivusto teillä, varmaan mielenkiintoisin UE-sivusto tällä hetkellä.
Teidän nettisivut on aivan mahtavat!
Onpa mielenkiintoinen sivusto hylätyistä paikoista.
Aivan loistava sivusto! Huikea ammattimainen ote ja erittäin kiinnostavat jutut koukuttavat kerta toisensa jälkeen. Kohteitakin näkyy riittävän. Iso kiitos!
Todella hienoja nämä sivut ja mahtavaa että joku näitä jaksaa todella jakaa muillekkin. Tuskin olisin koskaan tiennyt että asumani talon lähes vieressä olisi ollut niin mielenkiintoinen paikka kun mitä kerroitte täällä ja pakkohan se oli lähteä katsomaan. Huhhuh, olipahan paikka.. Loistavaa ja jatkakaa samaan malliin. Hienoa olisi joskus olla mukana tämmöisessä.
teillä porukassa ammattirikollinen joka kiristää ja vainoaa useita henkilöjä. Jos minun palaneessa talossani käytte penkomassa saatte rikosilmoituksen kotirauhan häirinnästä, ja kaikesta mistä ikinä vaan keksin.
minulla ei ole omistuksessa taloa narkomaani launan varkaissa käyntiä varten.
Todella hienoja nämä sivut ja mahtavaa että joku näitä jaksaa todella jakaa muillekkin. Tuskin olisin koskaan tiennyt että asumani talon lähes vieressä olisi ollut niin mielenkiintoinen paikka kun mitä kerroitte täällä ja pakkohan se oli lähteä katsomaan. Huhhuh, olipahan paikka.. Loistavaa ja jatkakaa samaan malliin. Hienoa olisi joskus olla mukana tämmöisessä.
Hienot kotisivut. Hienoa sisältöä.
Mageita videoita Kruunuvuorenrannasta 🙂
Upeaa työtä ja asialle vihkiytymistä. Aika mielenkiintoisesti ja mystisesti rakennettu sivusto. Täytyy katsella lisää videoitanne.
Olen itse tarinankertoja-tyyppiä ja pidän kummallisista tarinoista – kukapa ei pitäisi. Itä-Suomessa on myös erikoisia tyyppejä ja villejä asumuksia – mitä pienempi kylä – sitä hurjemmat jutut.
Sattumalta löysin sivuston kaverin FB-tykkäyksen kautta. Tarina Laitmanintien talojen historiasta on erittäin mielenkiintoinen, asuin itse koko lapsuuteni siinä naapurissa Tillinmäessä 70-80-luvuilla. 5 km säteellä koko ajan. Täytyypä tehdä reissu paikalle.
Ja mielenkiintoisia juttuja yleisestikin – tällainen lähialueen lähihistoria kiinnostaa, jatkakaa samaan malliin 🙂
Yksi lempparisivuistani on Urbanex Ninja, esittelyn mukaan “Epätavallinen turistiopas, joka esittelee nähtävyyksiä, joita ei esiinny matkaoppaissa.” Käykääpä katsomassa. Aivan uskomattomia paikkoja ja niin kauheita, kuin kauniita ja koskettaviakin tarinoita.
Mielenkiintoista asiaa! Päädyin sivustolle, kun etsin tietoa eläinten hautausmaasta. Löysinkin paljon muutakin.
Moi! Ja kiitos ensin mahtavista sivuista ja videoista, seuraamme niitä erityisesti pojan (11v) kanssa ja kiertelemme paljon myös autiotaloja, romuautoja ym ja kuvaamme niitä.
Nää sivut on aivan mahtavat! Aina välillä käyn täällä lukemassa ja siinä meneeki kauan. Tarvittais ehdottomasti lisää porukkaa tälläsii hommiin.
Videot on hyvin kuvattu! Mm rakennusten huoneratkasut kiinnostaa, millai ja minkä kokoisia aikoinaan oli nykyaikasiin verrattuna.
Taustaäänet ei hukuta puhetta! Ei sellasta Räikkösen tyylistä muminaakaan havaittu. 🙂
Aika paljon saatte faktaa selville kohteista! Voisko niistä saada viel enempi irti?
Mielenkiinto pysyy loppuun asti jokases jutussa ja taitaa jäädä vähä nälkäkin! Isot kiitokset täältä kotisoffalta! 🙂
Törmäsin aivan sattumalta sivuunne ja on kyllä komeaa työtä. Jatkakaa samaan malliin!
Varsinkin rakennuksien historian selitys on hieno lisä. Videoita voisi tehdä lisääkin, missä samanaikaisesti selitätte historiaa.
Helvetin hyvin tehdyt sivut! Aihe on mielenkiintoinen ja lähestymistapa maanläheinen.
Myös kuvat on korkeatasoisia.
Itse tykkäisin jos hylättyjen asumusten/rakennusten taustoja selivitettäisiin enemmän. Ketä paikalla on asunut, mitä tehtaassa on valmistettu, miksi paikka hylättiin ja koska? Onko tapahtunut jotain dramaattista?
Yleisarvosana vahva 9.
Kivat sivut. Paljon on tutkittu ja varmasti paljon on tutkimatta. Itselle tulee täältä Hämeenlinnasta heti muutamia paikkoja mieleen, joissain on tullut itsekin kurkittua rikotuista ikkunoista sisään jne. mutta ei sen enempää.
Kiitoksia erittäin asiallisesta sivustosta. Villa mehu tyyppisistä ite taiteilijoiden valtakunnista olisi kiva lukea lisääkin. Niitä on Suomessa useitakin.
Todella hyvät sivut teillä! Tulee uudelleen ja uudelleen selattua artikkeleita läpi.
Ihan helvetin mielenkiintoinen sivusto ja loistavia kuvia tarinoineen. Tätä tulen seuraamaan jatkossakin. Ehkä jopa uskaltaudun lähettämään jutun aiheitakin 🙂
Näillä sivuilla viihtyy. Toimii masennuslääkkeenä joskus kun innostuu lukemaan jostain paikasta ja siellä käymisen tunnelmasta. Itsekin tulee harrastettua paikkojen tutkimista, joten sivu on hyvin kiinnostava. Myös yhteistyö käynyt mielessä, kun jaksaa roudata kameran vielä paikoille. Kiitoksia että jaksatte ylläpitää tällaista, saa hyvälle mielelle.
Ihan muuten vaan Viestisi: Nää sivut on aivan mahtavat! Aina välillä käyn täällä lukemassa ja siinä meneeki kauan. Tarvittais ehdottomasti lisää porukkaa tälläsii hommii.
Kiva saitti, mutta sekavat pyörivät kuvat ja videot saisivat aktivoitua vasta klikkauksesta. Tarinat rönsyilevät ja vaikuttavat keksityiltä. Liian vähän kuvia kohteista ja monet kuvat todella amatööritasoisia. Ottakaapa mallia amerikan vastaavista sivuista.
Kiitos uudesta harrastuksesta!
Oli kaverin kanssa tarkotuksena ruveta ettimään kummitustaloja, mut toisaalta tämmöne ajaa ’bout saman ajatuksen (kumma kun ei ole aiemmin käynyt mielessä…) jelpitte just röökin lopettamisessa xD
ja dont worry pidetään järki päässä.
Kiitos aivan huikeasta sivustosta! Itseäni aina kiehtonut kaikki oudot asiat, mm. entisaikojen murhamysteerit (mm. Kyllikki Saari..), kummalliset/ historialliset paikat/ tarinat (mm.Tšernobyl..) sekä 90-luvun musiikki 😀 . Harrastuksena etsin tupperware- astioita kivikasoista ja pusikoista, sitäkin kautta on mielettömän hienoa saada lukea/nähdä erilaisia tarinoita/paikkoja!
Geokätköilyssäkin tarkoitus on ollut esitellä ihmisille erilaisia paikkoja ja kertoa niiden tarina.
Jatkakaa samaan malliin!
Tässä uusimmat kohteemme
Osta Urbanex Ninja -tarra. Pienikin osto on pitkälle eteenpäin.