Auta tekemään juttuja
Osta Urbanex Ninja -tarra. Pienikin osto on pitkälle eteenpäin.
Kadonneet runot
Joutomailla, unohdetuissa kohteissa, viimeisissä vilpoloissa.
Vanhoissa sairaalossa, sahoilla ja suksitehtailla.
Mattilan Matin mummolan pihan kattilalla.
Katinkullan Katin virttyneellä vadelmavadilla.
Kaikkia urbaanin löytöretkeilyn kohteita yhdistää niiden omaleimainen tunnelma, tarinat sekä patinat. Yhtälönä tämä kaikki on hyvin runollista, kuin elämä herkimmillään. Sen kohtalot, arvaamattomuudet. Yritykset, kadotukset, häpeät ja hätähuudot. Kaikki tarinat sisältävät hyvin inhimillisiä piirteitä. Siten runot ovat kuin ajan patinaa sanoin. Sen säveltämää, sivaltamaa. Soiden suoltamaa, kosken kulkemaa. Laululinnun laulamaa, riihieukon runoilemaa.
Päivitämme runoja lisää sitä mukaa kun elämä niitä meille kirjoittaa.
Jos käytät runoja omiin julkaisuihisi tai viet niitä toiseen kontekstiin, muistathan ystävällisesti mainita lähteen tai kysyä meiltä mielipidettämme. Löydämme varmasti yhteisen sävelen.
Sillä runot ovat kirjoittaneet ninja. Ei robotti eikä tekoäly.
Tuhkana tuuleen
Kylmä aurinko paistaa. Halla.
Lumi sekä lattiat narskuvat kenkien alla.
Pureva tuuli ujeltaa,
Repaleisissa verhoissa kujeltaa.
Heijastukset peilailevat ikkunoissa kilpaa,
välkehtien lumen liekeissä hiljaa.
Kahdet tuoreet jalanjäljet. Ihmisen ja jäniksen.
Hengitys höyryää viileitä tarinoita.
Mykistyvät pieniksi patsaiksi. Oman mielen harmaiksi narinoiksi.
Pidätetään hengitystä, ollaan hiljaa.
Kuunnellaan kun ajatukset katoavat hiukkasiksi ilmaan.
Tuhkana tuuleen.
Katseet löytävät satoja esineitä ja asioita.
Kaikki jääneitä, jätettyjä.
Juuttinarua, jäätyneitä rasioita.
Asioita harvoille näytettyjä, väärin käytettyjä.
Hylättyjä, menneitä mietteitä. Suvun kipeitä siteitä.
Väärää rahaa ja B-luokan rappioniteitä.
Kas pihkaksi muuttunutta moottoriöljyä,
sitäkin vanhalle vakosametille lorahtanut.
Osa katosta tähtitaivasta ja taivas romahtanut.
Sade löytää koputtamatta suoraan sisään.
Huuhtoo vieden kaiken ja elämän. Alas.
Käsinkosketeltavaa, haurasta.
Saavuttamattomissa. Pölyinen horisontti.
Pakahduttavasti iäksi kadonnutta.
Tuhkana tuulessa.
Lampi
Pienen talon vierellä lampi
Paistaa sen pinnalla pilvet ja pisara yksin
Kääntää sivuaan, tempaa tuulesta kiinni
Vieden mukanaan heidät, vieretyksin.
Aamulla kastaa helmensä yllätyksin
Poistaa pinnaltaan lumpeet, kaiken tyystin
Korjaa pieliään, taittaa altaansa pohjan
Syvyyksissään säilyttää salaisuuden, nytkin.
Ei pinta enää takaisin peilaa
Tummanaan vain synkästi seilaa
Pitelee vaisusti omanaan ottamaansa
Turha kysellä kadottamaansa.
Ei erota peilikuvaa yksikään
Kadotetut ovat kasvot, kaikki yksinään
Autio on ilme ihmetyksen
Aika pitkä odotuksen.
Nukke
Nukke raukka sievä ryysyinen,
Suu kauhusta ammollaan ruusuinen.
Hameensa ollut lohenpunainen,
Kenkänsä sirot ja solki kultainen.
Kauan ollut tyttö kateissa,
Vierinyt lankuilla eri kodeissa.
Kuullut valitusta itkua,
silmissään häkää ja kiukun kitkua.
Huomaisiko joku kulkevainen,
Yksinäinen olevainen.
Nukketyttöä täältä pelastaa,
Ottaa kotiin, rakastaa.
Kuulee tyttö talosta ääniä, ojentuu
Mielensä hetkeksi toivosta kohentuu.
Vaan joku kovaa tulee ja potkaisee,
toinen silmä iäksi sokeutuu.
Lokikirjamerkintä
Viimeinen lokikirjamerkintä.
Pork made us do this.
Kuivalla maalla kala.
Elämästä yks pala.
Sätkii.
Yhteys pätkii.
Haukkoo henkee.
Haukkuu renkee.
Kuivalla maalla.
Vapaalla.
Mätkii.
Kovii jätkii.
Aukoo päätä.
Valittelee säätä.
Kuivalla.
Kotiin uimalla.
Äkkii.
Sitä ennen mäkkii.
Laukoo häkkii.
Nukkuun säkkii.
Huudot erakon
Kiinni piskuinen luukku,
Pihalla vanha kukkaruukku.
Kukaan ei oo vastassa ovella,
Käsi sydämellä, povella.
Vino keinu pihapuussa, leikit
jatkuu osoitteessa muussa.
Eksynyt kulkea ohi saattaa,
Katsoen vanhaa pihalaattaa.
Päänsä kääntää,
Katseen sulkee.
Maailman laita, tappi ja loppu,
ovessa säppi, poissa on hoppu.
Kuulkaa huudot erakon,
viimeisen kiven näreikön!
Yleinen tie päättyy
Kun päättyy yleinen tie
Seikkailuun se väistämättä vie.
Kaitamailla kiemurrellen kuljetaan,
Korvat silmät muulta suljetaan.
Hennosti vastassa vanhaa on,
Sepä onni, lainkaan ei onneton.
Metsämailla kaarrellen dallataan,
uusia kaunoisia hylätyn vallataan.
Olkoon kanssamme aina voima,
Lyököön tahtia laululinnun soima.
Yökerho
Muistatko yökerhon.
Neljä ja puoli tähteä.
Tanssivan parkettiperhon.
Hänenkin aika lähteä.
DISCOPALLON SAMMUTTAVA ON,
tikkataulun viimeinen reikä suruton.
Tämän tien niin monesti kuljetun.
Nyt pysyvästi säpissä ja suljetun.
Ei kohtaa pyörteissä enää Riinaa,
Ei Vaulaa joka kännissä puhui kiinaa.
Päättyi laulu Pyhärannan Reetan ja tuiman Tiinan,
sekä Kaarle Kake Kokanderin juonti viinan.
Harmaa
Ikkunasta katsoin.
Katsoin ja valvoin.
Vatvoin.
Vihdoin kasvoin.
Kasvoin kirkkain.
Kuulin huudot sirkkain.
Pois päkiöilläni juoksin.
Taakse kaukaisen vuoksin.
Otin harmaan vastaan.
Hoidin kuin yö lastaan.
Päivä & yö
Päivä.
Se voi olla mitä harmain.
Taitaa olla karmain.
Astuin sisään varpain.
Kotona ei ollut armain.
Hartain.
Yö.
Se voi olla mitä kuulain.
Valvojain hämy huumain.
Pimeä kuulijalle suulain.
Yössä hyisevyys puumain.
Kuumain.
Rest in peace
Kuu huutaa, isona naama.
Puu tuulessa kaartuu, tuuheana naava.
Tumman metsän reunasta paistaa valo.
Kuutamon alla lepää rauhassa vanha talo.
Rest in peace, sinne siis.
Piirtyy tontti karmivaksi karikatyyriksi hämärässä.
Varjomaiden valokeila viihtyy selkä kumarassa.
Kuka noituu naamalle vanhan seitin.
Päivällä kuljimme toisen mansikkareitin.
Rest in peace, sinne siis.
Jatkuu matka suotiellä päät upoksissa.
Pitkän matkan taitto tuntuu kudoksissa.
Viimeinen leilin pisara jaetaan kovin odotuksin.
Kartta kertoo, kohtalo hoitaa kadotuksin.
Rest in peace, sinne siis.
Mustanaamio kuiskaa:
”Ota vain valokuvia, jätä vain jalanjälkiä”
