Tunnelirotat – Maailma peruskallion sisällä

Oletko koskaan löytänyt luolan suulta lukittua metallista ovea ja miettinyt mitä sen takaa löytyy? Seuraa meitä kun sukellamme rautaoven kautta peruskallion sisään.

Lue lisää

Katoa kaupungin hälystä

Suuret kaupungit tuntuvat usein klaustrofobisena seoksena kohoavista rakennuksista, loputtomista teistä, väistämättömästä melusta ja kiireisestä liikenteestä. On uskomatonta kuvitella, että monien metropolien alla on olemassa monimutkainen tunneli-, metro- ja viemäriverkosto, jossa kaupungin kaaos hiljenee totaalisesti. Hiljaisuudesta ja seesteisyydestään huolimatta viemärit ja tunnelit ovat monille niitä paikkoja, joiden haju ja tunnelma eivät houkuttele vierailulle.

Katso video tunnelista

Piilotettuja salaisuuksia

Ympäristö näyttää tavalliselta puistoalueelta. Arvopuut ympäröivät hyvin hoidettua nurmikkoaluetta. Hiekkatie jakaa viheralueen kahtia. Näin se on ollut kymmeniä kertoja ohi kulkiessamme.

Olemme saaneet vinkin mielenkiintoisesta paikasta. Tutustumisen arvoisia paikkoja löytyy usein aivan niistä tutuimmista paikoista, joista silmä ei enää osaa etsiä poikkeavuuksia. Kuten tälläkin kertaa, sisäänkäynti on sijoitettu kävelytien alle ja sitä naamioi villiintyneet puskat. Vastassa odottaa betoninen seinä ja harmaaksi maalattu teräsovi. Oven aukosta hohkaa kostea ja tunkkainen ilma.

Olemme nyt vesilaitoksen tunnelissa, joka lähtee suorana käytävänä peruskallion sisään. Suuret viemäriputket kuljettavat valokeilaa kohti syvemmälle. Lämpö nousee, vaikka voisi kuvitella kallion sisällä olevan vuoden ympäriinsä viileää.

”Lämpötila tunnelissa nousee, vaikka tunnelien luulisi aina olevan kylmiä.”

Etsimässä tunnelin päätä

Kuljemme pimeää tunnelia pitkin, jonka rosoisia seinämiä valaisin valaisee. Kuljettu matka tuntuu pitkältä, sillä loppupistettä ei näy. Muistissa ovat hyvin ne ikuisuudelta kestävät menomatkat, jotka paluumatkalla muuttuvat muutamiksi harppomisiksi. Epävarmuus saa aikaan tunteen, jossa jokaisella sekunnilla on merkityksensä.

Ensimmäinen käännös tapahtuu muutaman sadan metrin päässä. Pimeässä ja ahtaassa tunnelissa matkan määrä hämärtyy ja tekee arvioimisen vaikeammaksi. Tunnelin ilma on suhteellisen raikas eikä tällä kertaa ole syytä pelätä viemärin kaasuja. 90 asteen käännös johdattaa ensimmäiseen vihjeeseen tunnelin tarkoituksesta. Sulkuventtiilejä ja lisää putkiliitoksia. Nyt ei selkeästikään olla bunkkerijärjestelmässä.

Kiemurtelemme putkistojen välistä ja eteemme aukeaa tunnelin isoin huone. Taskulampun keila valaisee huoneen takaosassa olevan kierreportaan. Korkeat kierreportaat saattavat johdattaa takaisin maanpinnalle. Kiipeämme portaita. Ilma tuntuu yhä painavemmalta. Portaat päättyvät pienelle tasanteelle, jonka edessä on nykyaikainen ovi. Oven lukkopesä mahdollistaisi oven avaamisen, mutta sitä emme halua tehdä. Haluamme kulkea tunnelissa mahdollisimman huomaamattomasti, eivätkä laukeavat hälyttimet sovi suunnitelmiimme. Oven kynnyksen alta kajastaa loisteputkien kylmä valo, joten tila on käytössä. Laskeudumme alas portaita ja lähdemme tutkimaan minne tunneli jatkuu.

Tunneli kääntyy jälleen 90 astetta. Putkissa kuulee selkeästi veden virtauksen. Putkien koosta ja vesimäärästä voimme aavistaa mitä lähestymme. Suunnasta voimme päätellä mitä yläpuolellamme on. Jääkööt se tällä kertaa meidän salaisuudeksemme. Kuljemme edelleen tunnelissa, kunnes saavumme umpikujaan. Ei ovea, ei pientä luukkua. Vain viemäriputket, jotka lähtevät pystysuoraan valetun betonin sisään. Valetun betonin mkroskooppisen pienistä halkeamista tursuaa vettä, joka muodostuu lätäköiksi tunnelin lattialle. Vesi on lämmintä kastellessaan kengät.

Kengät märkinä aloitamme paluumatkat. Tunnelin märkä ja raskas hengitysilma tuo hien iholle. Kumpikin meistä odottaa jo ulkoilman tuulenhenkäystä. Sitä ennen on vielä pujoteltava vesiputkien läpi ja taivallettava tunnelissa. Samalla toivomme, ettei tunnelin suuta olisi laitettu takaisin lukkoon.