Auta tekemään juttuja
Osta Urbanex Ninja -tarra. Pienikin osto on pitkälle eteenpäin.
Sinkkivalko Oy – Matka tehdastyölaisen historiaan
Moni suomalainen 1900-luvun alun yritys saa kiittää olemassaolostaan naapurimaaatamme Ruotsia. Ruotsalaiset suuryritykset katsoivat Suomen alkavan teollisuuskasvun tarjoavan houkuttelevia mahdollisuuksia ja perustivat haaraliikkeitä Suomeen. Näin tapahtui myös Espoon Kauklahdessa sijaitsevan Sinkkivalko Osakeyhtiön historian alkuaskelilla, kun sen emoyritys Svenska Metallverken käynnisti sinkkivalkoisen valmistamisen Suomessa.
Mitä on sinkkivalkoinen ja mihin sitä käytetään?
Sinkkioksidi (sinkkimonoksidi, sinkkivalkoinen) on sinkin ja hapen muodostama yhdiste. Sitä käytettiin ennen pääasiassa valkoisen väriaineena. Teknologian aikakaudella sen ominaisuuksia on hyödynnetty tietokoneen prosessorien ja jäähdytyssiilien väliin levitettävän lämpötahnan pääainesosana.
Ennen likaisiin tehdassaleihin siirtymistä harpataan historiassa syiden ja seurauksien alkulähteille 1700-luvun Rokokoohon. Rokokoon tunnuspiirteitä olivat sirous, eloisat ääriviivat ja vaalea väriasteikko. Vaaleita sävyjä pidettiin tuon ajan kauneusihanteina. Peruukit puuteroitiin valkoisiksi ja ihon sävytettiin lumivalkoiseksi. Tuohon aikaan lyijyvalkoista käytettiin yleisesti ihomaalina. Lyijymaalin myrkyllisyyden vaarat tiedostettiin, mutta kauneushanteiden vuoksi oltiin valmiita ottamaan riskejä. Pitkään käytettynä lyijyvalkoisen myrkyt kasautuivat kehoon saaden ihon rapistumaan. Lyijyvalkoisen tuotantoketjussa olleet työläiset kärsivät usein vatsakivuista, huimauksesta ja silmäkivuista.
Viimein lyijyvalkoisen riskit otettiin vakavasti ja vuonna 1782 turvallisemmaksi vaihtoehdoksi esiteltiin sinkkioksidia, josta käytettiin nimeä sinkkivalkoinen. Vähemmän vaarallisella sinkkivalkoisella oli paljon etuja ja sen ominaisuuksia hyödynnetään edelleen esimerkiksi maaliteollisuudessa. Nykyään sinkkivalkoisen on korvannut titaanivalkoinen.
Sinkkivalkoinenkaan ei ole ollut täysin vaaraton: sinkkioksidihuurut saattoivat läpäistä hengitettynä keuhkorakkulan jolloin ne pääsivät verenkiertoon. Altistuneilla henkilöillä sinkkioksidi saattoi aiheuttaa metallikuumeen. Metallikuume oli tosin vakavuudeltaan tavallisen kuumeen tasoinen ja sen pystyi saamaan ainoastaan kerran.
Klikkaa ja lue miten sinkkivalkoista valmistettiin
Sinkkivalkoisen valmistaminen tapahtui Euroopassa vallitsevan ranskalaisen menetelmän mukaan. Metallinen sinkki sulatettiin ja höyrysttiin ja muodostunut sinkkihöyry poltettiin ilman hapen kanssa sinkkioksiidiksi, joka oli lopputuotetta, sinkkivalkoista. Sinkin hapettuminen tehtiin mahdolliseksi jo itse uunissa, joita tehtaassa on vielä tänäänkin nähtävillä. Tällä saavutettiin lämpötaloudellinen etu, kun sinkkihöyryjen palamisessa vapautunut lämpö ei mennyt lainkaan hukkaan, vaan tuli käytetyksi uusien sinkkimäärien höyrystämiseen.
Uunin muodosti sisämuurauksella varustettu pyörivä terässylinteri, jonka sisällä oli sinkkisula. Uuni oli molemmista päistään varustettu samankeskeisillä aukoilla. Toisen sellaisen aukon läpi imeytyivät hapettavat polttokaasut sisään sen vieressä sijaitsevasta liikuteltavasta koksin polttouunista. Nämä kaasut kuumensivat sinkin ja sisämuurauksen. Uunin pyörivän liikkeen johdosta joutui yhä uusia osia vahvasti kuumentuneesta uuninmuurauksesta sulan sinkin alle, niin että sinkkiin siirtyi lämpöä sekä yläpuolelta säteilyn kautta että alapuolelta pohjalämmityksenä. Sulasta nousevat sinkkihöyryt paloivat suurelta osaltaan jo uunissa ja lisäsivät lämmitystehoa. Uunikaasut imeytyvät vastakkaisesta uuninaukosta läpi putken, jossa sinkkihöyryjen palaminen tapahtui loppuun. Muodostunut sinkkioksiidi imeytyy suuriin ilmamääriin sekoittuneena muiden, koksista lähtöisin olevien palamistulosten kera lämmönvaihtajan läpi, joka ottaa talteen osan kaasujen lämpöä lämmittämään huonetiloja, ja sen jälkeen vesijäähdyttäjän läpi. Jäähdytetyt kaasut painettiin lopuksi letkusuodattimeen, jossa valmis tuote erosi.
Hyvin pienetkin epäpuhtaudet raakamateriaalissa vaikuttivat haitallisesti sekä valmistusprosessiin että tuotteeseen, jonka vuoksi laaduntarkkailu oli yksi tärkeimmistä tehtävistä. Käyttölaboratorio valvoi jatkuvasti tuotteen laatua, kuten myös raaka-aineen kemiallista koostumusta.
Hyvin tarkka kaasujen lämpötilan, kokoomuksen virtausnopeuden, jäähdytyksen ym. säätö oli välttämätöntä hyvän tuotannon edellytyksille.
Katso video tehtaasta
Sinkkivalko Oy
Rantaradaksi kutsutun junaradan valmistuminen 1900-luvun alussa mahdollisti yrityksille hyvät edellytykset liikutella tavaraa sekä ihmisiä. Vilkkaaseen maaseutukylään ilmestyi yritys toisensa jälkeen, kunnes alueella toimivat tiilitehtaiden rinnalla esimerkiksi metalli- ja lasitehtaat, joista osassa oli toimintaa aina vuosituhannen vaihteeseen asti. Tarinamme tehdasrakennus oli valmistunut vuonna 1928 Kampalanka Oy:n rakentamana. Tekstiiliteollisuudesta siirryttiin kerralla kemianalaan, kun 1933 vastaperustettu Suomen Sinkkivalko Oy osti kiinteistön rakennuksineen.
Ruotsalainen pääomistaja halusi aloittaa tuotannon mahdollisimman nopeasti ja jo kahden päivän kuluttua perustavasta yhtiökokouksesta suoritettiin ensimmäinen sinkkivalkoisen polttaminen. Sinkkivalko ei hyödyntänyt koko tehdasrakennusta, ja osa tiloista vuokrattiin alusta lähtien emoyhtiön toiselle tytäryhtiölle, Kaapelivalmistamo Oy:lle.
Svenska Metallverken omisti käytännössä kaikki Sinkkivalkon osakkeet ja kaikki päätökset olivat ruotsalaisen päääjohtajan vallassa. Johtajan Suomen vierailujen ohjelma tuli hyväksyttää pääkonttorissa. Ohjelmassa tuli esitellä henkilöt, joita kutsuttaisiin lounaalle, päivälliselle sekä illalliselle. Eräs hyväksyttävä ohjelma oli seuraavanlainen:
- Klo 13:15 saapuminen Aeron lentokoneella ja linja-autolla.
- Klo 14:00 lounas Hotelli Kämpissä. Troili Oy isäntänä.
- 15-17:30 Kävelymatka Tekniselle korkeakoululle (katsomaan pommitusten jälkiä), minkä jälkeen nautitaan kevyt grogi johtaja Backmanin luona osoitteessa Kaivopuisto 20 B
- 19:30 illallinen Seurahuoneella. Sinkkivalko isäntänä.
Ensimmäisen vuoden toiminta vuonna 1933 oli tappiollinen. Sinkkivalkoisen hinnat olivat lähteneet epäsuotuisaan suuntaan Puolan ja Saksan maksaessa vientipalkkioita omille tuotteilleen. Seuraavakaan vuosi ei ollut rohkaisevaa, sillä yrityksellä oli vaikeuksia päästä markkinolle. Kilpailu pysyi kovana ja vaikutti melkein siltä, että kilpailijat olisivat liittyneet yhteen estääkseen uutta kilpailijaa saamasta tilauksia.
Viimein vuonna 1935 tapahtui yrityksen taloudessa muutos. Myynti oli noussut ensimmäisen vuoden 144 030 kilosta 512 325 kiloon. myyntimäärien iloinen kasvu nosti toiminnan voitolliseksi. Tilanne parani edelleen seuraavana vuonna (1936), jolloin myynti nousi uuteen ennätykseen, 827 725 kiloon. Muutoksen syynä oli se, että Englanti oli julkaissut suuren sotavarustusohjelman, joka nosti sinkkivalkoisen markkinahintoja.
Vuonna 1939 Svenska Metallverken kertoi olevan halukas myymään kaikki Sinkkivalko Oy:n osakkeet. Vuonna 1940 pitkien neuvotteluiden jälkeen Sinkkivalko Oy:n osakkeet siirtyivät uusille suomalaisille omistajilleen. Tehtaan historiassa oli alkanut uusi luku.
Näkemys ihannenaisesta repäistiin irti Coctail-miestenlehdestä ja kiinnitettiin sinkkivalkoisen tuotantolaitoksen puutolppaan.
Se sai olla tolpassa tehtaan historian loppuun asti.
Sotavuodet
Sodan alkaessa tehtaan tiloihin siirtyi Helsingin Fleminginkatu 27:n tehdasrakennuksesta Sytytin Oy, joka oli osa mm. Boforsin 37 mm jalkaväki- ja 40 mm ilmatorjunta -ammusten valmistusketjua. Tuotannon aloittamisessa oli kuitenkin vaikeuksia, sillä evakoinnin aikana ei tiedetty mitä ammuksia tultaisiin valmistamaan ja mitä laitteita tarvittaisiin mukaan. Lopulta tuotanto saatiin käyntiin. Sotien aikana tiloissa toimi myös sotatarvikkeita valmistava Kapselo, jolla oli ollut pientä toimintaa tiloissa jo ennen sotia.
Vihollinen oli nopeasti saanut tietää sotatarviketehtaan sijainnin ja lähettänyt laivueensa pommitusretkelle. Sinkkivalko Oy:n tehdasrakennus oli aukealla pellolla. Jos rakennuksessa ei olisi ollut korkeaa savupiippua, olisi se naamioituna muistuttanut isoa navettaa. Tämän vuoksi Oy Sytyttimen toimitusjohtaja Kapteeni Lönström soitti puolustusministeri Juho Niukkaselle ja kysyi, jos piipun saisi poistaa. Niukkanen hyväksyi ehdotuksen perustelut kuullessaan. 10 minuuttia puhelusta puhelin soi uudelleen. Lönström kertoi, että asia on nyt selvä. Niukkasen kysyessään ”mikä on selvä”, Lönström kertoi räjäyttäneensä juuri piipun alas. Juho Niukkanen oli sama puolustusministeri, joka sodan aikana joutui tiukassa tilanteessa järjestämään nopean tavan tuottaa joukoille Molotovin coctaileja. Hän keksi hyödyntää Rajamäen viinatehtaiden pullotuskoneita.
Sinkkivalkon sota-ajan tärkein rooli oli antaa tiloja sotateollisuuden tuotantoa varten. Ampumatarvikkeiden turvaamisen merkitys käy ilmi ylipäällikkö Mannerheimin 1.2.1940 huomiosta, jossa hän mainitsi Kauklahden ja kehotti järjestämään tehokkaan ilmatorjunnan tehtaiden suojaksi. Avoimella ja suojaamattomalla pellolla sijainneiden tehtaiden tuotanto turvattiin sijoittamalla 2. Kevyen Ilmatorjuntapatterin II jaos lähistölle. Pian tuli kuitenkin perusteltu toive viedä ilmatorjuntatykit pois, sillä ilmatorjuntapatterin alas ampuma venäläiskone oli herättänyt vihollisissa ylimääräistä mielenkiintoa. Tehtaan ympäristöä pommitettiin yhteensä kolme kertaa talvisodan aikana ilman suurempia vahinkoja. On tunnettua, ettei venäläisten koneiden osumatarkkuus ole ollut huippua.
Jatkosodan aikana Kapselo toimi Sinkkivalkon tiloissa ja valmisti etupäässä kranaatinheittimien perus- ja lisäpanoksia. Tämän lisäksi tuotettiin miinoja ja valopistoolien patruunahylsyjä. Ilmavoimien hävittäjien lukumäärä ja torjuntakyky olivat kasvaneet valtavasti talvisodan jälkeen eikä enää ollut tarvetta erillisiä ilmatorjuntayksiköitä. Valmiita tuotteita varastoitiin lähialueille. Yksi kiinnostava varastointipaikka oli osoitteen Laitmanintie 12 omakotitalon piha.
Keväällä 1944 Kapselolla oli ”lainassa” 15 sotavankia, jotka tekivät metallitöitä tehtaalla. Näistä kuusi olivat venäläisiä ja yhdeksän puolalaisia.
Tuotantotiloissa tuotantoketju jatkui katkeamattomana, vaikka ilmahyökkäyksistä huutavat sireenit pauhasivat ympäristössä. Työntekijöillä ei oikeastaan ollut muuta vaihtoehtoa, sillä tehtaalla ei ollut omaa pommisuojaa eikä kukaan ollut niin hullu, että olisi lähtenyt juoksemaan aukealle peltoalueelle suojaa etsimään. Jokainen oli mieluummin suojassa tehtaan seinien sisällä.
Sotavuodet toivat yritykselle tummia pilviä. Raaka-aineen riittävä tuonti ulkomalta verotti tuotantoa. Sama ongelma oli kaikilla yrityksillä, jotka hankkivat raaka-aineita ulkomailta. Materiaalipulan aikana tehdas osti jopa patruunalaatikoita sotilasviranomaisilta. Ne tuote-erät olivat vaarallisia, sillä ajoittain laatikkoihin oli unohtunut patruunoita. Sulatuspadoissa tapahtui räjähdyksiä ja työntekijöiden oli sukellettava suojaan.
Sota verotti tuotantoa, koska vain ajoittain tuotannon pystyi pitämään normaalina. Sotapalvelus vei lähes kaikki työntekijät tehtaasta eikä tilapaisiä työntekijöitä ollut helppo löytää.
Sinkkivalkoon vei kapearaiteinen rautatie juna-asemalta joen yli. Sotaaikana sillä oli tärkeä rooli ampumatarvikkeiden kuljetuksessa asemalle. Se myös helpotti, kun tuhannen kilon kuparierä saapui Outokummun Porin tehtaalta Kapselolle. Sotavuosien jälkeen raideyhteys purettiin sen jälkeen, kun koulupoika oli leikkinyt kapearaiteisen junan vaunussa. Junan peruuttaessa viikarin jalat jäivät puristuksiin. Jalat saatiin pelastettua, mutta koululainen menetti yhden lukuvuoden.
Vuosina 1944–1956 viereinen juna-asema oli raja-asema, sillä se sijaitsi lähellä Porkkalan vuokra-alueen rajaa. Junat saivat kulkea vuokratun alueen läpi, mutta niihin vaihdettiin läpikulun ajaksi neuvostoliittolainen veturi ja vaunujen ikkunaluukut suljettiin. Tämän lisäksi junavaunuun astuivat sotapoliisit valvomaan järjestystä kauttakulun ajaksi. Sotilaiksi valittiin usein sellaiset sotilaat, jotka olivat erittäin pelottavan näköisiä tai jotka olivat vammautuneet ilkeästi sodassa. Porkkalan vuokra-alueen palautuksen jälkeen aseman merkitys väheni ja asemalla sijainnut veturitalli purettiin 1960-luvun lopulla.
Sodan jälkeen menestysvuodet
Vuonna 1949 sodan aiheuttavat tuotannolliset haitat olivat poistuneet. Laadukkaan raaka-aineen saaminen toi edelleen hieman murheita, mutta sodan seurauksena markkinoilta poistuneet kilpailijat takasivat sen, että Sinkkivalko Oy:n tuotteet kävivät kaupaksi. 1949 ja 1950 olivat ennätysvuosia, jonka aikana yritys uudisti tuontantolinjojaan ostamalla kaksi pyörivää uunia sekä jäähdyttäjiä. Lisää tuotantotilaa rakennettiin ja viereinen peltoläntti ostettiin mikäli jatkuva kasvu pakottaisi rakentamaan omia työnväenasuntoja.
Titaanivalkoinen
Vuonna 1952 vuosikertomuksessa mainitaan ensimmäisen kerran titaanivalkoinen. Se oli tullut merkittäväksi kilpailijaksi sinkkivalkoiselle. Tuonti oli vähentänyt jonkin verran sinkkivalkoisen menekkiä. Seuraavana vuonna Sinkkivalko Oy irtisanoi vuokralaisensa ja laajensi tuotantoaan koko rakennuskantaan. Laajennustoimentpiteet liittyivät uuden tuotteen titaanivalkoisen tuotantoon. Jo useampana vuonna titaanivalkoisen tuonti oli todettu uhkaksi ja kehittymisen merkiksi yritys osti vuonna 1955 tehdaskoneiston titaanivalkoisen valmistamista varten. Sinkkivalkoisen myynti väheni seuraavina vuosina, mutta onnekseen oman tehtaan titaanivalkoinen oli vain alkanut korvata vanhaa tuotetta.
Työntekijöiden olot
Yrityksen henkilökunnan määrä on muuttunut tuotannon tilanteen mukaan. Se oli tuonut laajennuksien jälkeen elantoa 30 henkilölle ja loppuhistoriansa aikana työllistänyt noin 10 henkilöä tehtaan kolmivuorotyössä (7 tuotantohenkilöä, työnjohtaja, remonttimies, tuotantopäällikkö) .
Työntekijöitä kohtaan Sinkkivalko Oy oli reilu ja edistyksellinen. Palkka oli yleisen sopimuksen tasoa ja yritys piti huolta omistaan tarjoamalla työntekijöille tapaturmavakuutuksen, joka käsitti myös vapaa-aikana sattuneet onnettomuudet. Sairaustapausten ajalta, jotka eivät ylittäneet kahta viikkoa, maksoi yritys täyden palkan. Tuntipalkkalaisille suoritettiin korvaus tulojen menettämisestä sairauden takia enitään 12 päivän tuloja vastaava määrä. Vehnää ja perunaa jaettiin yhtiön omilta viljelyksiltä ilmaiseksi henkilökunnan talouksiin. Myös tuontantopalkkiot olivat voimassa. Moni työntekijä pystyi myös hyödyntämään yrityksen tarjoamia työsuhdeasuntoja.
Reilun ilmapiirin vuoksi raskas työnteko oli mielekästä. Työyhteisössä ei ollut riitoja ja hurtti huumori yhdisti työntekijät.
Nykyaikana tehtaan työoloja saatettaisiin pitää vaatimattomina sekä puutteellisina, mutta ne kuvastivat ajan tehdastyöläisen arkea.
Sinkkivalko Oy:ssä sukupolvenvaidosta ei koskaan tapahtunut. Yritys myytiin, koska perheyrityksestä ei löytynyt kiinnostunutta jatkajaa tehtaan johtoon. Toiminnan lopun tiedettiin tulevan, eikä työoloja siksi kehitetty. Päätettiin mennä alkuaikojen eväillä loppuun asti. Miehet ja koneet käytettiin loppuun.
Toiminta myydään – Autioituminen
Tehtaan toiminta ostettiin isoon yritykseen 1980-luvulla. Toimintaa alkeellisilla tuotantovälineillä jatkui aina vuoteen 1995, jolloin toiminto siirrettiin toiseen kaupunkiin. Nykyiselle tontille on haettu viime vuosien aikana lupaa teollisuustoimintaan, mutta sitä ympäristölautakunta ei myöntänyt ilman korjaavia toimenpiteitä. Yrityksen tulisi tutkituttaa ympäristöasioita sekä nykyaikaistaa rakennuksen infrastruktuuria, jolla saastumisen mahdollisuus estetään. Nähtävästi vaatimukset olivat toimintaan nähden ylimitoitettuja, sillä yritys katsoi parhaakseen keskittää toimintansa toisaalle. Virkamiestoiminnalla estettiin jälleen veromarkkojen saaminen.
Tutkimuksien mukaan alueen maaperä on kauttaaltaan saastunut aiemmasta yritystoiminnasta ja oletettavasti muutos tulee vasta kun alueelle tehdään päätös sen tulevaisuudesta. Maaperässä on todettu olevan korkeita pitoisuuksia antimonia, kadmiumia, kuparia lyijyä, sinkkiä ja tinaa. Rakennus itsessään on huonossa kunnossa eikä sen peruskorjaaminen kannata.
Suomen Sinkkivalko on esimerkkinä siitä, kuinka Suomelle välttämättömän tavaran tuonti on voitu korvata tiukkoinakin aikoina kotimaisilla valmisteilla. Sinkkivalko onnistui pääsemään ylitse hankalista ajoista, koska se edistyi varovaisesti askel askeleelta ja on omannut suomalaista sisua ja ammattitaitoa.
Sinkkivalkoisen polttouuni.
Tehtaan toimisto.
Titaanivalkoisen tuotantolaitos.
Veneen tarina
Omistajasukuun kuuluva henkilö oli ostanut veneen Espanjasta vuonna 2005 tarkoituksenaan kunnostaa se. Veneen malli on sama, jolla 80-luvun hitiksi nousseen poliisisarjan Miami Vice:n sankarit Crockett ja Stubbs ajelivat.
Kun tuotantotoiminta Sinkkivalkotehtaalla oli päättynyt, tilaa jouti hyvin vuokrata sidosryhmien harrastustoiminnalle. Veneen kunnostus aloitettiin maalaamalla. Uusia moottoreita ei ehditty asentamaan, sillä veneharrastaja menehtyi äkilliseen sairaskohtaukseen. Kuoleman jälkeen vene myytiin lähialueen liikennöitsijälle, jolla oli jo entuudestaan toinen samanlainen. Tässä säilytyspaikassa veneen entisöinti ei kuitenkaan edistynyt. Kunnostusta jatkettiin toisaalla.
Entinen korjauspaja.
1930-luvun materiaalitynnyri (Naftasyndyna Stockholm)
Historian takaa
Etupiha
Dieselveturilla kuljetettiin tavaroita varastohuoneissa.
Korjauspaja.
Titaanivalkoisen tuotantolaitos.
Kommentoi
Korjaa, kehu tai kivitä
Katso lisää kohteita
esimerkkejä näkemistämme kohteista
Mielenkiintoinen tuo muskelivene tuolla sisällä, onkohan vain talvisäilössä vai kenties tuonne hylätty?
Veneellä on tarinansa, surullinen sellainen. Siitä aiheesta ehkä myöhemmin lisää.
Kiitos että dokumentoitte paikkaa, rakennuksiahan ollaan purkamassa parhaillaan. Olenkin aina miettinyt, minkälaista toimintaa Sinkkivalkossa on ollut.
Tarina veneelle. Näyttää vanhalta chris craftilta
Muuan kiinteistön omistajasukuun kuuluva osti veneen Espanjasta noin vuonna 2005 ja aloitti sen kunnostuksen. Vene on samaa mallia jolla 80-luvun Miami Vice -poliisisarjan sankarit Crockett ja Stubbs ajelivat. Kun tuotantotoiminta Sinkkivalkotehtaalla oli päättynyt, tilaa jouti hyvin vuokrata sidosryhmien harrastustoiminnalle. Vene maalattiin täällä, ja siihen oli jo hankittu tehdasuudet moottorit. – Veneharrastaja menehtyi äkilliseen sairaskohtaukseen, ja vene myytiin sitten lähialueen liikennöitsijälle, jolla oli jo entuudestaan toinen samanlainen. Tässä säilytyspaikassa veneen entisöinti ei kuitenkaan edistynyt siihen mennessä kun kiinteistö tyhjennettiin ja purettiin.
Kiitos Arsi yksityskohdista. Satuimme löytämään myös tehtaassa työskennelleen henkilön, jolta saimme arvokkaita tietoja. Muisti myös sinut.
Ylen ol hyvä työpaikkana.
Ylen ol hyvä henki.
Ylen ol hyvät herrat ja esimiehet.
Ylen on aika rientänt, tekniikka kehittynyt.
Ylen ol hyvä työpaikkana, vallan mainio.
Yläneellä 12/7/2018
Yläneen Ykä
Super hyvin kirjoitettu! – Olen lukenut tekstin muutaman kerran. Hyvin tehty!
onko paikka vielä talella
ja pääsekö sinne?
Todella hyvä kirjoitus ja kuvia upeasti taltioitu. Harmi kun paikka on purettu (2018?)…
Millainenkohan kaivuu-urakka syntyy kun antimonia, kadmiumia, kuparia lyijyä, sinkkiä ja tinaa ruvetaan etsimään maasta….?
Muistaakseni sodan aikana aluetta vartioi vartiosto jonka yksi jäsen oli 1918 sodassa ollut Punakaartin puolella, no ei tarkoita ettei ollut huono vartiosotilas.
Lisää tällaista!
T. syntyperäinen espoolainen.
Sivustolta https://espoo-onnela.blogspot.com/2016/10/ lainattua:
sunnuntai 16. lokakuuta 2016
Sotien aikaista vartiointia.
Koska olen kertonut näistä ilmavartiotorneista ja muista paikallisista tapahtumista olisi syytä kertoa vähän vartioista ja niiden sijainnista. Vielä talvisodan aattona annettiin sellaiset ohjeet, että jos ammuksia tuottava laitos – kuten Sytytin tai Kapselo Kauklahdessa – joutuu sijoittamaan ammuksia tilapäiseen varikkoon niin ”suojeluskunta asettaa vartion”. Tämä ei toiminut, koska aina kun olisi tarvittu vartiomiehiä, suojeluskunnan vähälukuiset miehet olivat kiinni muissa tehtävissä. Näin ollen mm Kapselo joutui palkkaamaan omia vartiomiehiä suojelemaan Harmaaniityn varikkoa. Vartijoina ovat toimineet ainakin Nisse Wallenius Kauklahdesta ja Klas Grönlund, joka asui näköetäisyydellä ammusvarastosta. Klas Grönlundin vanha talo komeilee vieläkin kukkulalla Kauklahdenväylän yläpuolella, Harmaaniityntien risteyksen kohdalla.
OY Kapselo palkkasi vartiomiehet ja Puolustusministeriö maksoi tämän vartioinnin. Se, että Klas Grönlund sai vartioida ammusvarastoa jatkosodan aikana on yllättävää, koska hän oli ollut punakaartissa vuonna 1918 ja saanut siitä tuomion Valtiorikosoikeudessa.
Kivenlahden sillan vartiointi oli järjestetty siten, että vartiomiehet olivat osittain suojeluskunnan sotilaspoikia ja vartiossa ollut – joskus kaksi kerralla – kulkivat pienen kierroksen sillan itäpäässä ja sitten sillan yli ja pieni kierros Kirkkonummen puolella. Bastvikin kartano tarjosi muonat vartiomiehille.
Kauklahdessa toimi 134. Ilmasuojelukomppania luutnantti Erik Halmeen alaisuudessa. Komppanian kanslia sijaitsi Halmeen leipomon kahvilassa ja osa miehistä majailivat Valhallan talossa, jossa oli myös pommisuoja. Näitä pommisuojia oli myös Sinkkivalkon alueella ja Kapselon korkkitehtaan vieressä. Näin kerrotaan suojeluskuntapiirin ilmasuojelutoimiston papereissa, mutta kysymyksessä oli lähinnä yksinkertaisista maahan upotetuista sirpalesuojista.
Nyt joku kysyy ”Missä oli sitten Kauklahden ilmatorjunta jatkosodan aikana?” Nyt oli niin, että jatkosodan alkaessa oltiin sitä mieltä, että tämän seudun ilmapuolustus on ilmavoimien vastuulla, koska nyt Suomella on riittävästi hävittäjiä suojelemaan pääkaupunkiseutua.
Sune Sahlstedt
Kävin Sinkkivalko Oy:n tontilla eilen ja voin todeta että pajun, heinän, koivun, eivät ole lähtenyt kasvamaan runsaasti ainakaan. Vertailun vuoksi Viherlaaksossa keväällä 2018 purettu Wikbergin korjaamon tontilla, Neste huoltoaseman takana, kasvaa vanhan avoimen pihan kohdalla ja rakennuksen kohdalla paremmin paju, koivu ja muu vihreä. No en tiedä mitä tapahtui purku vaiheessa ja oliko maanalaisia kerroksia (kuvien perusteella ei) ja kaivettiinko paikka auki ja täytettiin soralla, vai johtuuko noista myrkyistä, alkuaineista tuo kasvamattomuus. Paikalla on vähän alle kymmenen mehiläisen kasvattamolaatikkoa ja pääportissa uudenaikainen lukko. Mielenkiintoinen on vanhan puretun sillan, jota pitkin pääsi Sinkkivalkolta juna-asemalle, piikeillä varustettu portti. Aidan pylväät on betonia kaukaiselta ajalta. Kumisaappaista suosittelen jalkineiksi.