Hylätty vanhainkoti – Vanhustenhoidon karu historia

Hylätty 1950-luvulla rakennettu vanhainkoti johdattelee meidät kohti vanhustenhoidon karua historiaa. Mikään ei ollut paremmin ennen, etenkään vanhustenhoito.

Aikansa malliesimerkki

Espoon hylätty Lugnetin vanhusten hoivakoti toimii malliesimerkkinä aikansa nykyaikaisesta sekä toimivasta vanhustenhuollosta. Suuret ja kodikkaat yhteiset tilat sekä rauhallinen luonto rakennuksen ympärillä mahdollistivat asukkaiden virkeän arjen. Vuonna 1950 rakennetun ruotsinkielisen vanhustentalon vaatimattomat olot eivät haitanneet asukkaita. Yhteiskäytössä olleet wc-tilat olisivat kelvanneet asukkaille, jotka olivat tottuneet elämään vaatimattomissa oloissa. Talon peruskorjaustarve sekä kaupunki olivat toista mieltä ja hoivakodin toiminta siirrettiin toisaalle vuonna 2005. Vanhan rakennuksen kunnostaminen tämän päivän kriteerit täyttäviksi olisi tullut yhtä kalliiksi kuin uuden rakentaminen.

Hoivakodin asukkaat siirrettiin uuteen paikkaan. Uusi tilapäinen hoivakoti toi näennäisesti modernin muutoksen, mutta aiemmin pidetty kodikkuus sekä ulkoilumahdollisuudet hävisivät asukkaiden arjesta.

Iäkkäiden asukkaiden lähdettyä rakennus ei jäänyt aivan tyhjilleen. Nyt siihen majoittuivat ulkomaiset rakennustyöläiset, jotka kaipasivat vain patjan raskaan työpäivän päätteeksi. Näistä talojen viimeisistä asujista voit lukea lisää toisesta jutussamme.

Tulevaisuudessa Lugnetin vanhainkodin paikalle rakennetaan uusi vanhainkotirakennus. Toivomme, että perinne inspiroivan ihanteellinen vanhainkotiympäristö saapuu aikanaan takaisin Lugnetintielle.

Katso video hylätystä vanhainkodista

Vanhustenhoidon historia

Lugnetin hoivakodista hyppäämme historiassa hieman taaksepäin ja katsomme miten vanhustenhoito on muuttunut vuosikymmenien ja vuosisatojen aikana.

Vanhusteinhoidon historian ääriesimerkit kuvastavat karua suhtautumista yksilöihin, joiden aikoinaan katsottiin muuttuneen hyödyttömiksi yhteiskunnalle. Näistä elätettäviksi muuttuneista ihmisistä pyrittiin hoitolaitoksissa tekemään näkymättömiä ja lakaisemaan heidän elämänkokemuksensa unohduksiin.

1800-luvulla sekä 1900-luvun alkuvuosina vanhustenhoito oli raadollista. Laitoshoito oli pelättyä ja köyhät vanhukset pyrkivät välttelemään vaivaistentaloja kaikin keinoin. Entisajan laitoshoito olisi tarkoittanut luopumista omasta itsenäisyydestä, sillä pahimmillaan mukaansa sai vain vihkisormuksen sekä raamatun. Muun omaisuuden sekä itsemääräämisoikeutensa saattoi menettää astuessaan laitoksen kynnyksen yli. Köyhät perheettömät vanhukset valitsivat usein mieluummin alkeellisen maakuoppa-asumuksen välttääkseen vaivaishoitoon joutumisen.

Vaivaistalojen hoidon laatu vaihteli laitoksittain, mutta tuolle ajalle tyypillistä oli se, että kaikki osallistuivat raskaaseen työntekoon. Työn tuottavuudella, ei ollut merkitystä. Merkitystä oli vain sillä, että jokaisesta elätettävästä pystyi pusertamaan kaiken viimeisenkin hyödyn viimeiseen tippaan asti.

Vaivaistalo, huutokauppa ja ruotujärjestelmä

Vaivaistalot olivat pääasiassa kehitysvammaisille, psyykkisesti sairaille ja orpolapsille, mutta niihin sijoitettiin yleisesti myös vanhuksia. Yksinäinen vanhus saattoi päätyä vaivaistalon sijaan perhehoitoon ruotujärjestelmän tai huutokaupan kautta Huutokaupan kohteinena oli myös lapsia esimerkiksi koulukodeista ja kasvatuslaitoksista. Huutokauppa toimi käänteisenä huutokauppana, jossa pienimmän korvauksen pyytänyt sai vanhuksen hoitovastuun. Huutokaupattavaksi joutuneen kohtalo oli arvan varassa. Vanhusta saattoi odottaa kotiorjan asema tai hän saattoi päästä osaksi perhettä perheenjäsenenä.

1930-luvulla vanhustenhoito otti kehitysaskeleita. Vanhuksille luotiin kunnalliskoteja ja lapsille tuli velvollisuus elättää vanhempansa.

Entisajan vanhustenhoito ei ilmentynyt ainoastaan negatiivisena ilmiönä. Kyläyhteisöt pitivät usein vanhuksista yhdessä huolta eikä vanhusten välistä yksinäisyyttä ollut. Tämän päivän vanhustenhoito saattaa olla teknisesti onnistunutta ja tieteellisesti perusteltua, mutta vanhusten yksinäisyys on noussut vakavaksi ongelmaksi. Vanhusten tekemät itsemurhat ovat kasvaneet ja tekotavat kertovat, että he ovat tosissaan. Ikääntyneiden yleisimmät tavat tehdä itsemurhia ovat: hirttäytyminen, ampuminen, myrkyttäminen ja hukuttautuminen

Näitä ikäviä tilastollisia uutisia ei juurikaan näe, sillä WHO (World Health Organization) on antanut ohjeistuksia uutisoitaessa itsemurha-aiheita. Ohjeiden mukaan otsikossa ei saa käyttää sanaa itsemurha eikä siitä saa tehdä etusivun juttua. Yksityiskohtaisia tietoja tekotavasta ei saa julkaista, sillä sen pelätään rohkaisevan itsemurhaa pohtivia.

Poikkeuksellista ikäänyneiden ihmisten itsemurhissa on myös se, ettei viimeistä viestiä jätetä. Elämä alkaa hengenvedosta ja päättyy hengenvetoon.

Milloin sinä kävit jututtamassa iäkästä naapuriasi?

Kommentoi

Korjaa, kehu tai kivitä

3 replies
  1. Patrick says:

    Moro osaatko kertoa missäpäin lugnetia toi vanhain koti sijaitsee, koitin kartasta katsoa mutta en löytänyt.
    Olis kiva päästä käymään siellä kiehtoo kaikki hylätyt rakennukset ja paikat.

    Vastaa

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Katso lisää kohteita

esimerkkejä näkemistämme kohteista

Auta tekemään juttuja

Tarjoa meille kahvi. Pienikin lahjoitus on pitkälle eteenpäin.

Pin It on Pinterest

Share This