Auta tekemään juttuja
Osta Urbanex Ninja -tarra. Pienikin osto on pitkälle eteenpäin.
Simosentien luvaton työläiskylä
Vantaalla lentokentän ja Tuusulan moottiritien välissä sijaitsee kyläraitti, joka aikanaan oli täynnä mitä erilaisempia majoituksia. Yhdessä ne synnyttivät Simosenkylän, josta Vantaan kaupunki yritti päästä eroon. Yhteistä lähes kaikille asumuksille oli se että ne kaikki olivat syntyneet ilman kaupungin lupaa.
Simosenkylä
Simosenkylä syntyi takavuosikymmeninä tienraitille, joka myöhemmin nimettiin paikallisen maanomistajan mukaan, joka oli antanut luvan rakentaa mailleen asumuksia. Elettiin maaltamuuton aikaa ja ihmiset pakkautuivat pääkaupunkiseudulle työpaikkojen ja paremman elämän perässä. Pääkaupunkiin tullessaan monille oli yllätys ettei asuntoja löytynyt helpolla. Suuri muuttoliike oli vienyt asuntomarkkinoilta tarjonnan ja kaikki mahdollinen tila käytettiin majoittumiseen. Ylimääräistä tilaa ei ollut, sillä kaikki mahdollinen oli jo vuokrakäytössä.
Maanomistaja oli ajatellut tiukkkaa asuntotilannetta käytännönläheisemmin ja salli rakennuttaa asumuksia mailleen aivan Vantaan lentoaseman viereen. Ensimmäisen rakennuksen jälkeen ilmestyi toinen ja ja sen jälkeen toinen kunnes aluetta pystyi kutsumaan kyläksi. Simosenkylä oli kasvanut kyläraitin varteen rakennetuista taloista, jotka vaihtelivat pienistä hökkelimäisistä koppimajoituksista vaatimattomiin taloihin. Tyypillistä taloille oli yksikerroksinen rakentaminen sekä rakennusmateriaalina käytetty materiaali; materiaaleiksi kelpasi kaikki hyödynnettävä. Taloja muistuttavien rakennusten lisäksi tien reunustalla oli nakkikioski sekä junavaunu, jotka molemmat olivat asuttuja.
Kylän syntymistä oli edeltänyt Helsinki-Vantaan lentokentän valmistuminen vuonna 1952 Helsingin olympialaisiin. Aiemmin lentokoneiden pääkenttänä oli toiminut Malmin lentokenttä, mutta suurenevien koneiden vuoksi kenttä oli käynyt liian pieneksi eikä sitä voinut asutuksen vuoksi enää kasvattaa.
Ketä voisi kiinnostaa työläisten rakennuttamat asumukset vaikka ne rakennettaisiin ilman virallisia lupia? Alue herätti kuitenkin yhden tahon kiinnostuksen ja jo 50-luvulla Vantaan kaupunki oli määrännyt 10 rakennusta purettavaksi.
Lentokenttään liittyvien maarakennustoimien jälkeen alueen valtasivat erilaiset maanrakennusliikkeet ja kivenmurskaamot, jonka yrittäjät ja työntekijät mieluusti asuivat lähellä työpaikkojaan. Kivenmurskaamoien ja rakennusyritysten jälkiä on nähtävissä edelleen maastossa.
Simosenkylä syntyi ilman kaupungin suostumusta ja Vantaan kaupungin oli vaikea hyväksyä kylää, jota ei ollut merkitty virallisiin asiakirjoihin. Luvattomuus aiheutti lehdistössä skandaalinomaisia aiheita, mutta lopulta kaupunki nöyrtyi ja veti sähkölinjat alueen taloihin. Jossain vaiheessa alueelle kaartoivat myös kirjasto- ja kauppa-auto.
Siirtotyöläiset aiheuttivat elämällään jonkin verran levottomuuksia sekä järjestyshäiriöitä ja alue oli mielletty slummiutuvaksi ympäristöksi, jossa alkoholin käyttö oli yleistä. Pimeän viinan saaminen ei ollut vaikeaa.
Voisi kuvitella, että lentoasema liittyi alueen elämään ja kylän syntyyn. Valtaosa asukkaista ehkä työskenteli Helsinki-Vantaan lentoaseman rakennustöissä. Osassa rakennuksien pihapiireissä on kallioon porattuja kaivoja, joten asukkaina lienee ollut kiviporareita, joita tarvittiin alueen louhoksilla.
Suurimmillaan asuinalueella asui 300 ihmistä ja se sisälsi 50 erilaista asumusta. Nykyään suurin osa rakennuksista on hävinnyt ja jäljellä on vain 8 taloa, joista 6 on hylättyjä. Hylättyjen talojen kunto lähentelee romahduspistettä, mutta ovat selkeästi olleet asuinkäytössä vielä 2000-luvun tienoilla. Talvella yksinkertaisissa majoituksissa asuminen ei ole ollut herkkua, sillä pienimmissä mökeissä on ollut vain muutamia neliöitä tilaa eivätkä asuinkoppien eristykset ole olleet nykyvaatimusten tasolla. Vesi- tai viemäriverkostoa ei ollut ja lämmitystyksen sekä ruoanlaiton hoitivat muuratut takat.
Vaatimattomista elinoloista riippumatta suurin osa asukkaista oli tyytyväisiä elinoloihinsa. Lähialueilla asukkaista liikkui huhuja, joissa asukkaat koostuisivat erilaisesta pohjasakasta aina viranomaisia välttelevistä lurjuksista trokareihin. Lähialueen lapsia oli kielletty menemästä Simosenkylään, mutta se vain yllytti lapsia suuntaamaan kohti jännittäviä seikkailuja. Uskottavampaa on jättää huhut huhuiksi ja päätellä alueen sisältävän tavallisten työläisten asuntoja. Pimeä viina virtasi ja erimielisyyksiä ilmeni, mutta samaa tapahtui kaikkialla muullakin.
Tässä talossa asuttiin vuoteen 2010 asti.
Pyöritä panoramakuvaa
Simosenkylän veriteko – Rusan kummitus
Tarina kertoo alueella tapahtuneesta vuoden 1976 veriteosta:
Vuonna 1976 alueella tehtiin kiitoradan perusparannustöitä. Perjantaisena talviaamuna työmaan kahvikopissa pidettiin tavallista aamupalaveria. Tuohon aikaan duunareiden keskuudessa perjantaipullosta naukkailu oli yleistä. Tasavaltaviinaa tai pöytäviinaa laitettiin kahvin sekaan pitkin päivää.
Työpäivän lopulla taukotuvan tunnelma nousi ja miehet alkoivat mittelemään voimiaan kädenväännössä. Savosta kotoisin ollut mies väänsi kättä ja uhosi. Hän asui muiden maalta tulleiden työmiesten lailla alueen parakeissa tai omissa asuntovaunuissa.
Alkuillasta Browning pamahti yhden kerran. Savolainen kaatui maahan reikä otsassaan. Ryyppytappelut olivat tuohon aikaan yhtä yleisiä kuin aseen omistaminen. Porarina toiminut mies oli havainnut savolaisen juoneen toisen pullosta ja päättänyt toimia. Työmiehet päättivät olla ilmoittamatta tapahtuneesta poliisille. He polttivat vainajan vaatteet peltitynnyrissä ja käärivät miehen painokivien kanssa pressuun. Rulla varmistettiin rautalangalla. Mies heitettiin Rusan monttuun, jossa hän saattaa olla edelleen.
Simosenkylä tänään
Simosenkylän maine rauhattomana paikkana on jatkunut tähän päivään asti. Viimeisin julkisuuskynnyksen ylittänyt aihe oli Martina Aitolehden 22-vuotiaan siskon kuolema Simosentiellä sijainneessa ränsistyneessä huumetalossa. Pahasta huumeongelmasta kärsinyt uhri oli kuolinpäivänään karannut suljetulta osastolta ja suunnannut Simosentielle ilmeisesti siksi, koska tiesi siellä liikkuvan paljon huumeita. Hänet epäiltiin tulleen kuristetuksi huumeriidan päätteeksi uhrin omalla kaulanauhalla, joka oli tehty kengännauhasta. Tuomioita kuolemasta ei annettu kenellekään, sillä tapaukseen liittyi liian monta epäselvää tekijää.
Nainen virui asunnossa 12 tuntia. Uhriin piirrettiin kirkkoveneitä ja kirjoitettiin tekstejä kuten ”raato”. Kaikki läsnäolijat kertoivat kaikkien luulleen uhrin vain olleen sammuneena ja pilailleensa hänen kustannuksellaan. Ruumiin nenästä löytyi tämän lisäksi viisi senttiä pitkä hasispiipun metallinen holkki.
Katso lisää kohteita
esimerkkejä näkemistämme kohteista
