Auta tekemään juttuja
Osta Urbanex Ninja -tarra. Pienikin osto on pitkälle eteenpäin.
Hylätty lasten mielisairaala
Keskellä metsää sijaitsee synkkä rakennus, jolla on takanaan mustanpuhuva menneisyys. Lasten mielisairaalassa olleet eivät ole jättäneet paikan elinoloista kirjoituksia eikä hoitolan henkilökunnalta ole saatu vastauksia kysymyksiin. Alueella sijainnut lasten mielisairaala on salaisuus, josta kukaan paikallinen ei halua kertoa.
Itkevien lasten mielisairaala
Vanha lasten mielisairaala on hiljentynyt. Enää täällä ei kuule lasten itkua eikä tehdä kyseenalaisilla hoitomenetelmillä hoitokokeiluja, joilla aiemmin arveltiin nuoren ihmisen parantuvan sairaudestaan. Jäljellä ovat enää hoitohuoneiden ikkunoiden kalterit sekä tyhjät potilashuoneet joiden ovet ovat olleet auki mielisairaalan sulkeutumisesta lähtien.
Katso video mielisairaalasta
Potilaina nimetöntä massaa
Tämä entisaikojen mielisairaala piilotettiin maaseudun rauhaan, keskelle metsää. Ei syntymäpäiviä, ei vierailijoita jotka olisivat antaneet urheille pienille potilaille pienen inhimillisyyden tunteen. Täällä lapset olivat nimetöntä massaa joiden surulliset hahmot eivät olleet koskaan saaneet osakseen sitä huomiota ja välittämistä joka heille olisi kuulunut.
Potilaiden hoidolle keksittiin vaatimus puhtaasta ilmasta ja luonnosta. Se piti ei-toivotut ihmiset poissa asutusalueilta.
Ihmiskokeita, kalterit ikkunoissa ja syrjäinen sijainti
Suomalaisen mielisairaalahistorian suuri käänne tapahtui vuonna 1840, kun keisari Nikolai I antoi asetuksen, joka koski mielisairaiden hoitoa ja sairaaloiden rakentamista. Tuona vuonna tuli voimaan uusi keisarillinen asetus, joka määräsi kunnat huolehtimaan kroonisesti mielisairaiden hoidosta. Samana vuonna aloitettiin tämän lasten mielisairaalan rakennustyöt. Kunnalliskotien mielisairasosastot jäivät pois vasta 1950-luvulla kun maahan rakennettiin niin sanottu B-sairaalaverkko, joka täydensi keskusmielisairaaloita osastoillaan, jotka olivat tarkoitettu kroonisille pitkäaikaispotilaille.
Mielisairaalan sijoituspaikaksi valikoitui pitkän ja hiljaisen hiekkatien päässä sijainnut alue, jonka metsänsuojaan ulkomaailman äänet eivät kuuluneet. Hoitohenkilökunta uskoi lieventävänsä perheen kärsimyksiä sekä heidän työtaakkaansa sijoittamalla yhteiskuntaa rasittavat potilaat kauas kiireestä ja asutuskeskuksien elämästä. Metsän siimekseen sijoitettiin ne potilaat, joilla ei uskottu olevan mahdollisuuksia yhteiskunnassa elämiseen. Syrjäinen sijainti mahdollisti samalla uusien radikaalien hoitomuotojen kokeilun, jotka lopulta olivat syitä mielisairaalan sulkemiseen. Mielisairaalan synkkä historia oli saanut hiljaisuuden leiman.
Kyseenalaiset hoitomenetelmät & Dr. Moritz Schapiro
Nimismiehen arkistoista on löytynyt merkintöjä mielisairaalassa suoritetuista kyseenalaisista hoitomenetelmistä, joiden vuoksi mielisairaalan toiminta olisi ollut ainakin jonkin aikaa laittomassa käytössä. Maaliskuussa 1932 päivätyn merkinnän mukaan nimismies oli vaatinut mielisairaalan sulkemista pakkokeinoin, jotta julmat ja epäinhimilliset hoitokokeilut saataisiin lopetettua. Tarkennuksia hoitomuotojen yksityiskohtiin ei ole jäänyt jäljelle, mutta vaihtoehdoiksi ovat jääneet kidutukseen verrattavat teot sekä neurologinen hoitomenetelmä, lobotomia. Lobotomia oli 1940–1960-luvuilla käytössä ollut neurologinen hoitomenetelmä, jota käytettiin useimmiten skitsofrenian hoitoon.
Mielisairaalassa tiedetään vaikuttaneen johtoasemassa oleva saksalaissyntyinen tohtori Moritz Schapiro. Tarkkoja tietoja hänen käyttämistään hoitokeinoista ei ole. Schapiron ainoa tiedossa oleva koe tehtiin verensiirroilla, jossa ylivilkkaiden lasten verta annettiin masentuneille. Schapiron yksi psykiatrian yleisistä teeseistä tuki ajatusta mielisairaiden steriilisaatiosta.
Arkistosta löytyy ainoastaan Saksaan sekä Helsinkiin suuntautuvia useita matkalaskuja. Schapiro johti mielisairaalaa vuoteen 1933, mutta joutui natsien aloittaman juutalaisvainon vuoksi eroamaan ja pakenemaan Tukholmaan.
Puhdas luonto parantaa
Entisajan hoitouskomukset perustuivat luonnon parantavaan vaikutukseen. Uskottiin että psyykoosista ja skitsofreniasta kärsiviä voisi auttaa puhtaan ilman ja luonnon avustuksella. Tosiasiassa hoitoa kaipaavat yksilöt saatiin näillä perusteluilla vain sijoitettua pois hyväosaisen valtaväestön näkyvistä. Mielisairaalaa laajennettiin 1940-luvulla, jolloin hoitolan viereen rakennettiin lääkärin vastaanotto sekä operaatiohuoneita. Mielisairaala toimi tuolloin enemmänkin lapsuusajan sijoituspaikkana kuin paikkana jossa lapset ja nuoret olisivat saaneet tarvitsemaansa hoitoa.
Vuosia jatkuneet hoitokokeilut päätyivät lopulta päättäjien tietoon. Mielisairaalan rahoitus lopetettiin yhteisestä päätöksestä ja sen toiminta loppui nopeasti. Siitä lähtien tila on saanut olla tyhjillään.
Osa potilasarkistosta on edelleen löydettävissä rakennuksen sisältä. Sen sisältämä kaunokirjoitus edustaa perinteistä lääkärikäsiäalaa eikä ole luettavissa ilman lääketieteen opiskeluja.
Tiesitkö että kaikki lukemasi oli sekoitus urbaania legendaa sekä keksittyä tarinaa?
Tiedätkö kuinka moni kuulemasi ja edelleenkertomasi juttu on todellisuudessa ollut vain todenkuuloista satua – keksittyä kaupunkitarinaa?
Urbaanit legendat – kaupunkitarinoita
Tiedätkö tarinan kaverin kaverista, jolla kävi niin huono tuuri, että tarinan koomisuus kääntyi lopulta kaikkia naurattavaksi sattumaksi? Olet ehkä kuullut samantyyppisen tarinan, mutta sillä kertaa sankarina olikin äitisi ystävätär, hänen hammaslääkärinsä tai veljensä. Kyseinen tarina saattoi olla urbaanilegenda eli kaupunkitarina.
Urbaanit legendat ovat keksittyjä tarinoita, jotka ovat uskottavan kuuloisia. Niissä voi olla tarinoihin sekoitettuja totuuksia, jotta sen uskominen olisi helpompaa. Kaupunkitarinoihin sisältyy usein jonkinlainen opetus.
Kaupunkitarinat kuuluvat vahvasti populaarikulttuuriin. Elämä on jännittävempää kun siinä on mukana tarinoiden hirviö tai ylivoimainen koettelemus. Kaupunkitarinat eivät ole vain tietokonekauden Facebookissa leviäviä huomio-otsikkoja. Ne ovat ennen tietokoneita levinneet suusta suuhun, kylästä kylään. Kaupunkitarinoiden todentaminen on vaikeaa, sillä ne tapahtuivat aina jollekin toiselle jolloin alkuperää on mahdotonta tarkistaa. Alkuperäisen lähteen juurille on mahdoton päästä.
Perinnetieteilijöillä (folkloristit) ovat mielipiteet mitkä tekevät tarinasta kaupunkitarinan. He toteavat tarinan todellisuudessa olevan usein kansainvälinen kiertotarina, joka on kiertänyt mantereelta toiselle. Nykytarina voi myös perustua tositapahtumaan, mutta yleensä se muuntuu ja kärjistyy matkalla saaden uusia yksityiskohtia, joita alkuperäiseen todelliseen tapahtumaan ei kuulunut.
Urbaanit legendat eli kaupunkitarinat ovat välittyneet suusta suuhun ihmisen kommunikoinnin alusta lähtien. Aikojen kuluessa niitä on levitelty ketjukirjeissä, varoituksina sekä uhkauksina. Tietokoneiden aikakausi sai urbaanien määrän räjähdysmäiseen kasvuun jossa Facebookin suosio vain voimisti ilmiötä.
Miksi nykypäivän kaupunkitarinoita keksitään
Vain tarinan aloittaja tietää todellisen syyn.
Syitä voi olla:
- Kiinnostus nähdä miten oma tarina leviää
- Ahdistella toista ihmistä tekemällä vahingossa ryhmäpostauksen
- Ansaita rahaa mainoksilla sivustolla joka julkaisee tarinan
- Yrityksen tai ihmisen maineen mustaaminen
- Poliittiset syyt, joiden avulla koetetaan vaikuttaa ihmisten mielipiteisiin (esim. Perussuomalaisten maahanmuuttajavastaisuus sekä natsien juutalaispropaganda)
Miten saat aikaan oman urbaanin legendan?
Tee tarina, jonka päähahmo on kaverisi, lääkärisi tai serkkusi. Sekoita mielenkiintoiseen tarinaan totuuksia, jotta saat siihen uskottavuutta. Sisällytä tarinaan käännekohta sekä opetuksenomainen päätös.
Lue muiden levittämistä urbaaneista legendoista ja mieti miksi niistä on tullut suosittuja. Ota mukaan esimerkiksi tuttu vitsi jonka väännät tarinan sisään. Jätä siitä kuitenkin hauskin kohta pois ja anna kuulijan päätellä se itse. Sekoita tarinaan pelottavia elementtejä (kidnappaukset, kuolema, kauhu, kipu ja häpeä) ja ohjaile sillä lukijan käytöstä.
Rakenna oma kaupunkitarinasi helposti jaettavaksi siten että se luo mahdollisimman laajalle leviävää hämmennystä, innostusta tai pelkoa.
Levitä tarinaasi
- Kerro tarina aina kun siihen on sopiva mahdollisuus. Bileet sekä illanvietot ovat hyvä keino saada tarinallesi monta kuulijaa samanaikaisesti.
- Lähetä tarina sähköpostilla sopiville ihmisille ja tee siitä Facebookiin sekä muihin sosiaalisiin medioihin julkinen päivitys, jonka tutut ja tuntemattomat voivat jakaa
- Tee jakaminen helpoksi
- Julkaise tarina kotisivuillasi sekä keskustelufoorumeilla
Miksi kerroimme puutaheinää olevan tarinan?
Kirjoituksen tarkoituksena on saada ihmiset miettimään lukemiaan tarinoita ja miettimään ovatko ne todellisia vai pelkkiä kaupunkitarinoita ja mitkä ovat aloittajan syyt tarinan julkaisuun. Hyviä ja hauskoja tarinoita jakaa mielellään eteenpäin, mutta liian moni jakaa tarinan luullessaan sen olevan totta.
Omassa mielisairaalatarinassamme kirjoitimme tarinaan muunneltuja yksityiskohtia muiden mielisairaaloiden historiikeista. Sekoittamalla epäuskottavaan tarinaan tosiasioiden rippeitä saadaan aikaan uskottava tarina.
Mikä paikka oikeasti oli?
Tarina lasten mielisairaalasta ei pidä paikkaansa. Urbaanit legendat lasten mielisairaalasta ja sen karuista oloista ovat syntyneet tahattomasti tai tahallisesti väärinymmärrysten ja mielikuvituksen kautta. Kyseessä on 1800- ja 1900-luvuilla suosittu ilma- ja vesiparannuslaitos, sanatorium. Sanatoriumit olivat nykyaikaisten kylpylöiden kaltaisia luksusluokan virkistyskeskuksia, jonka huoneisiin pystyi majoittautumaan haluamakseen ajaksi.
Lasten mielisairaalan vuodet:
- 1894-1930 ilma- ja vesiparannuslaitos, sanatorio
- 1930- kesäkoti
- 1973-1985 ratsastuskoulu
- 1986- lasten leirikeskus
- 1990- varastotila
Sanatorio
Kartano vaihtoi omistajaa vuonna 1879. Uusi saksalaisyntyinen omistaja perusti viereiselle mäelle ilma- ja vesiparannuslaitoksen, jossa parantolan asiakkaat voisivat nauttia parantavaa luontoilmaa. 1800- ja 1900-luvun aikana luonnonmukainen lomailu muuttui muoti-ilmiöksi, koska veden mineraalien uskottiin tuovan terveydellisiä vaikutuksia.
Sanatoriossa yhdistettiin luonnonmukainen elämäntapa ja veden oikea käyttö Kneippin menetelmän mukaisesti. Lähes kaikilla yhteiskuntaluokilla oli varaa parantolan hoitoihin, sillä hintoja pidettiin kohtuullisina. Kartanon omistaja halusi tukea opetustyötä ja oli varannut 15% potilaspaikoista köyhille opettajille. Potilaat olivat usein opettajattaria, joiden työkykyä tuettiin kuntoutuksella, liikunnalla ja virkistystoiminnalla.
Potilaat saivat hoitonsa aikana yksityiskohtaisen ohjelman, joka sisälsi tarkat ohjeet ruokavalioita myöten. Kauniina kesäpäivinä terveyskylpylän henkilökunta kuskasi lomalaiset hevosrattailla läheisen järven rannalle uimaan ja viettämään kesäpäivää. Vieraat asuivat palossa tuhoutuneessa rakennuksessa. Liikuntakenttä tarjosi mahdollisuuden tenniksen sekä kroketin pelaamiseen. Sateisena päivänä aikaa pystyi kuluttamaan seurusteluhuoneessa shakin sekä muiden pelien avulla.
Kaikkiaan alueelle mahtui 150 asukasta. Kartanon sanatorioajoista 1905-25 ovat jäljellä ravintola, lääkärintalo ja pienet asuinrakennukset.
Kesäkoti
1950-luvulla terveyskylpylä sai uusia muotoja. Veden ja puhtaan luonnon parantavat vaikutukset yhdistettiin sosiaaliseen kanssakäymiseen. Kesäkodissa oltiin aktiivisia. Vanhan ajan perinteiseen tunnelmaan kuuluivat elävä musiikki sekä hyvä ruoka.
Ratsastuskoulu
Vuosina 1973-1985 sanatoriumin tiloja käytti kesäisin ratsastuskoulu.
Leirikoulu
Leirikoulutoiminta alkoi vuonna 1986. Lopettamisvuodesta ei ole tietoa.
Varastotila
Leirikoulutoiminnan jälkeen rakennukset toimivat varastoina sekalaiselle tavaroille. Varastoidut pyörätuolit, rautasängyt ja muut tavarat ovat synnyttäneet paljon urbaaneja legendoja rakennuksesta ja niiden käyttötarkoituksista.
Lasten mielisairaala tänään
Pihalla näkee edelleen piikkilankaa, mutta se on asennettu estäämään vandaalien pääsyä rakennuksiin. Samoin ikkunoiden kalterit ovat tosiasiassa ikkunoiden suojaksi nostettuja hetekoita, tikapuita ja muita metalliosia, jotka vilkkaan mielikuvituksen myötä ovat saaneet pelottavamman merkityksen. Paikalta löytynyt potilaskortisto on oikeasti ollut alueella toimineen ratsastuskoulun asiakaskortisto sekä muut paikalta löytyneet pyörätuolit jne. ovat ajalta, jolloin tilaa käytettiin varastona. Kaikki näyttää urbaanilegendan myötä mielenkiintoisemmalta ja jännittävemmältä.
Alueen jo nyt kuollut omistaja oli hyvin tarkka omistuksistaan ja hääti kutsumattomat vieraat voimasanoin. Hän halusi suojella rakennuksia, mutta ei siihen aina pystynyt. Yksi majoituspaikkana toiminut rakennus poltettiin ja toinen paloi salamaniskusta. Rakennuksia myös vandalisoitiin. Nyt alueen rakennukset ovat taas liitetty kartanon omaisuudeksi, joten edelleenkään paikkojen tuhoaminen ei ole suotavaa.
Katso lisää kohteita
esimerkkejä näkemistämme kohteista
