Seili - Spitaalisten ja hullujen saari

Urbanex Ninja - Urban Exploring

Seili – Spitaalisten ja hullujen saari

Nauvon edustalla sijaitsevan Seili toimi sairaalasaarena yli 350 vuotta. 1600-luvulta lähtien sinne lähetettiin spitaalisia ja mielisairaita. Sairaat tiesivät saarelle jouduttuaan, ettei sieltä ollut enää paluuta. Viimeisen spitaalipotilaan kuoltua vuonna 1785 saari toimi pelkästään mielisairaalana vuoteen 1962 asti.

Seilin saari retkikohteena

Ajamme melkoisella kiireellä kohti ensimmäistä lossia. Matka-aika oli yllättänyt meidät ja koetimme ehtiä aamun ensimmäiseen lauttaan. Yhteysalus m/s Östern olisi kohta lähtövalmiina, mutta sitä ennen meillä olisi edessä vielä lossimatka. Kurvaamme lossilaituriin, mutta huomaamme lossin juuri lähteneen. Seuraava lossivuoro lähtisi vasta 20 minuutin päästä. Hermostuksissamme naputamme sormiamme kojelautaan aivan kuin se nopeuttaisi lossin lähtemistä. Lopulta lossi saapuu ja pääsemme lossin ensimmäiselle lähtöpaikalle. Alkaa minuuttien laskeminen. Maisemien katselu jää, kun pyrimme ajamaan kohti lauttalaituria. Ajomatka osoittautuu odotettua lyhyemmäksi ja pysäköintipaikka löytyy etsimättä. Aikaa lautan lähtöön on viisi minuuttia. Ehdimme!

Matka Nauvosta Seiliin kestää noin puoli tuntia. Laivasta pystyy ostamaan Seiliin ainoastaan menolipun. Menolippu tuo mieleen tarinat karkoitetuista potilaista, joille suotiin ainoastaan yhdensuuntainen matka. Paluuta kotiin ei ollut.

Seilin saarelle on mahtunut vuosisatojen aikana aika paljon kärsimystä ja surua. Saari tunnetaan lohduttomasta menneisyydestään spitaalisten ja mielisairaiden karkoituspaikkana. Saari on oiva kohde päiväristeilylle. Hylättyjä tai autioita rakennuksia ei ole luvassa, mutta sitä enemmän on tarjolla perinnemaisemia sekä saariston tarjoamia elämyksiä. Tälle reissulle suosittelemme varaamaan piknik-korin sekä aurinkoa. Tällä saarella ei tunneta kiirettä. Täällä sen asukkailla oli vain aikaa käytettävinään.

Elämä päättyy Seiliin

Vuonna 1734 Seilin saarelle astuivat kevätjäitä pitkin 21-vuotias Maalina sekä hänen äitinsä. Mukana heillä välskärin antama arvio lepraan sairastumisesta, vähäinen määrä henkilökohtaisia tavaroita sekä ruumisarkun laudat. Karkoitus Seiliin tarkoitti, ettei paluuta Luvian Hanninkylässä sijaitsevaan kotiin enää ollut.

Maalina sekä hänen äitinsä tuotiin saarelle muiden potilaiden tavoin väkipakolla, sillä hospitaaliin joutuminen tarkoitti eristäytymistä muusta maailmasta loppuelämäkseen. Potilaiden tuli tuoda mukanaan kertakorvauksena maksettava ylläpitomaksu 20 taalaria sekä tarpeet ruumisarkkua varten, sillä saarella ei ollut puita arkuiksi asti. Rahaa heillä ei ollut, joten varat kerättiin kyläläisiltä. Pelko taudin leviämisestä oli monelle kyläläiselle riittävän suuri syy avata kukkaron nyörit.

Tätä ennen Seilin saari oli toiminut jo yli sata vuotta spitaalisten karkoituspaikkana. Täällä oli 1600- ja 1700-luvuilla Suomen tunnetuin leprasairaala, jonka potilaat elivät suljetulla saarellaan eristyneinä muusta maailmasta kuolemaansa asti. Spitaalisia kammoksuttiin, koska tauti oli tarttuva ja tuolloin vielä parantumaton. Tuohon aikaan lääkärit tunnistivat spitaalia heikosti, joten diagnosoinnin leprasta on voinut aiheuttaa psorias tai märkäruven väärä diagnoosi. Taudin pelko oli niin suuri, että Maalinin kohtalo on tuskin ainutkertainen tapahtuma Seilin synkässä leprahistoriassa.

Katso video Seilin saarelta

Spitaalisairaiden piilottaminen

Seilin saaren historia sairaalasaarena alkaa vuodesta 1619, jolloin Kustaa II Aadolfin määräyksestä etsittiin Turun ulkopuolelta spitaalipotilaiden ja mielenvikaisten sijoittamiselle soveltuva saari. Turun Pyhän Yrjänän hospitaalin spitaalipotilaat ja mielenvikaiset haluttiin sijoittaa Turun saaristoon, koska lepraa pidettiin parantumattomana tautina ja sairaat haluttiin tartuntavaaran vuoksi eristää muista ihmisistä. Valinta kohdistui Seilin saareen. Saarella oli sopiva moreenipohjainen hiekkamaa hautausmaan perustamiselle, hyvä laivaväylä lähettyvillä ja hyvät luonnonsatamat.

Saarelle sijoitettiin spitaalisairaiden lisäksi myös Turun Pyhän Hengen huoneen köyhät ja vaivaiset, joihin kuuluivat esimerkiksi kuurot, sokeat ja liikuntakyvyttömät. Hospitaalissa eli yhtäaikaisesti 28–60 leprapotilasta. Kaikkiaan siellä tiedetään olleen ainakin 663 leprapotilasta.

Seiliin rakennettiin 1620-luvulla neljä asuintupaa, leivintupa, sauna ja kirkko. Kirkko ja muut spitaalisten käyttöön tarkoitetut rakennukset sijoitettiin pääsaaren vieressä olevalle pienelle saarelle ja hospitaalin henkilökunta ja spitaalia sairastamattomat potilaat asuivat pääsaarella. Pääsairaalan puolelta toimitettiin elintarvikkeet, mutta muuten leprapotilaat saivat tulla toimeen miltei omin voimin.

Sittemmin saaret yhdistyivät 1700-luvulla maankohoamisen ja rannan täyttöjen myötä.

Hoitokeinoina jumala ja paloviina

Saarelaisten ainoat hoitokeinot olivat Jumalan sana, terveyslähteen vesi ja paloviina, jota heillä oli lupa polttaa. Lepraa pidettiin Jumalan rangaistuksena ja rikinkatkuiset saarnat sekä katumusharjoitukset olivat tärkeä osa päivän ohjelmaa. Saarelaisten viinanpoltto-oikeus muodostui hyväksi liiketoimeksi. Alkoholia myytiin myös ohikulkeville laivoille. Liikaa Seilin pontikkaa nauttineet merimiehet olivat vanhan sanonnan mukaan ”täydessä seilissä”. Poltto-oikeus menetettiin todennäköisesti liian menestyksekkään liiketoiminnan seurauksena. Katsottiin, ettei alaluokalle sovellu menestyksekkään liiketoiminnan harjoittaminen.

Saaren viimeinen spitaalipotilas

Saaren viimeinen spitaalipotilas, Maalina kuoli 72-vuotiaana vuonna 1785 vietettyään saarella 51-vuotta. Viimeiset 15-20 hän vietti saarella yksinäisyydessä. Kammoksuttu lepra alkoi 1700-luvulla kadota Suomesta ja Seiliin alettiin sijoittaa yhä enemmän mielisairaita.

Mielisairaala aika

Kun pelätty lepra alkoi kadota Suomesta, saarella aloitti toimintansa hourujenhuone eli mielisairaala. Paikkaluvultaan laitos kasvoi Suomen suurimmaksi mielisairaalaksi. Vuodesta 1755 alkanut mielisairaalatoiminta kesti vuoteen 1962 asti, joista 1900-luvulla hoidettavana oli ainoastaan naispotilaita. Miehet siirrettiin Käkisalmen uuteen sairaalaan.

Ensimmäinen houruinhuone sijaitsi Houruinhuoneenmäellä, joka sijaitsee aivan lähellä nykyistä keltaista päärakennusta. Vanhoja rakennuksia ei ole enää tänä päivänä nähtävillä, mutta siellä kerrotaan olleen neljä huonetta ja ulko-ovella kolme lukkoa. Mielisairaiden hoitoa varten ostettiin kahleita, lukkoja ja viiloja, joilla kahleet voitiin avata. Seinään kahlitseminen ei ollut Seilin erikoisuus mielisairaiden hoidossa, vaan menetelmää käytettiin yleisesti koko Euroopassa.

Sairaalan vanhat puurakennukset korvattiin kivirakennuksilla 1800-luvun puolessa välissä. Keltainen uusklassistisen pitkänomaisen päärakennuksen käytävän varrella oli useita yhden hengen kammioita. Seilin mielisairaalan piiriin kuului 1830-luvulla koko Etelä-Suomi. Houruinhuoneeseen suljettujen henkilöiden huolenpito muodostui vankilamaisista olosuhteista, vaatteista, ruoasta ja viinasta.

Traagisia tapahtumia ja kohtaloita

Seilistä tuli erityisesti parantumattomien naispotilaiden sijoituspaikka vuodesta 1889 alkaen. Yleisin syy Seiliin joutumiselle vielä 1900-luvun puolivälissäkin oli hyvin traaginen. Moni joutui sinne tapettuaan lapsensa. He olivat piikoja, jotka isäntä oli saanut raskaaksi ja kieltänyt tekonsa. Monet naiset olivat seonneet siitä.

Hospitaalin taloudenhoitajan ja päällysmiehen virka-asunto valmistui vuonna 1827. Nykyään rakennus toimii laitoksen työntekijöiden asuntolana.

Mielisaurauden hoitomuodot

Mielisairauksia on pitkälti pidetty parantumattomina, jonka vuoksi suurin osa lääkkeistä on lähinnä tarkoitettu vaivojen lievittämiseen, eikä niinkään parantamiseen. Varsinkin 1900-kehitetyt rauhoittavat lääkkeet ovat tähän tarkoitukseen kehitettyjä. Hoitomenetelminä pidettiin lähinnä erilaisia tapoja joilla potilaat saatiin rauhallisiksi: kylpyjä, kääreitä, eristämistä ja sitomista.

Nykyajan Suomessa mielisairaiden ”hoito” entisaikaan tuntuu käsittämättömän julmalta ja epäinhimilliseltä. Täytyy silti muistaa, että ajat muuttuu ja tuota ”hoitoa” pidettiin silloin yleisesti hyväksyttävänä. Mielisairauksista ei tiedetty niin paljoakaan. Sukulaisetkin halusivat mielisairaista eroon, koska he aiheuttivat häpeää.

Päivärutiinit olivat tarkkaan säädeltyjä. Kontaktit ulkomaailmaan olivat vähäiset, sillä saarella ei käynyt vieraita. Ruumiillista työtä pidettiin terapiana, ja potilaat valmistivat tekstiilejä, pesivät, siivosivat ja tekivät muuta sairaalan työtä. Jotkut luotettavat potilaat päästettiin töihin myös saaren asukkaiden taloihin ja toiminnan loppupuolella osa vahti jopa saaren työntekijöiden lapsia. Rauhalliset ja luotettavat potilaat saivat myös ulkoilla sairaalan puutarhassa. Mitään kirurgisia toimenpiteitä, sähkö- tai insuliinisokkihoitoja ym. Seilissä ei tehty.

Seilissä ei ikinä ole ollut psykiatrin virkaa eivätkä hoitomenetelmät ulottuneet siksi uusiin lääkkeisiin eikä suurempiin toimenpiteisiin. Seilin ylilääkäri ei ollut psykiatri vaan tavallinen kunnanlääkäri.
Mielisairaita hoideltiin mahdollisimman yksinkertaisin ja edullisin menetelmin.

Rotuhygieniaopin toteuttaminen Seilissä

1930-luvulla Seilin mielisairaalaan lähetettiin alaluokkaan kuuluvia rikollisia. Rotuhygieniaopin mukaan alaluokan uskottiin olevan biologisesti taipuvaisia sairauksiin, hulluuteen ja juopotteluun. Kyse ei ollut siitä, mitä tehtiin, vaan kuka teki. Heikot haluttiin karkoittaa yhteiskunnasta. Tuolle ajalle ominaista ovat sterilisaatiot, joiden kohderyhmään kuuluivat hullujen lisäksi myös kehitysvammaiset, moraalittomat ja köyhät. Sterilisaatioita edesauttoi vuonna 1935 voimaantullut sterilisaatiolaki, jonka voimin pystyi sterilisoimaan ilman potilaan omaa suostumusta.

Arkistoiduista 200:sta potilaasta 52:lla ei ollut tarkkaa psykiatrista diagnoosia ja monen kohdalla Seiliin joutuminen oli huonoa onnea sekä sivistyneistön pelkoa alaluokkaa kohtaan. Alaluokkaisia naisia jopa sterilisoitiin.

Erityisesti köyhiä, naimattomia naisia lähetettiin Seilin mielisairaalaan. Kunnilla ei aina ollut varaa hoitaa heitä köyhäintalossa. Seilin potilaskertomuksissa naimattomia naisia kuvattiin usein passiivisiksi ja eroottisiksi. Naimattoman naisen mielisairaus oli tavallaan helpompi perustella. Mielisairaus kytkettiin moraalittomuuteen ja poikkeavaan elämäntapaan.

Sairaalan sauna ja makasiini vuodelta 1896. Nykyään rakennus toimii pesulana.

Seiliin päätyi myös terveitä ihmisiä

Seiliin saattoi päätyä myös ilman diagnosoitua sairautta. Tuon ajan köyhää yhteiskuntaa kuvastaa sattumanvaraisuus: kunnan köyhäintalon ollessa täynnä, ihmisiä voitiin lähettää toisiin laitoksiin. Osa päätyi kauhukseen Seilin saarelle. Tarinoita on myös aviomiehistä, jotka halusivat päästä vaimoistaan eroon. Kavalat miehet hankkivat hyvillä suhteillaan vaimoilleen paikan hullujenhuoneesta.

Seilin saarelta lähetettiin useita kirjeitä, jotka eivät kuitenkaan koskaan lähteneet saarelta. Kirjeet olivat avunpyyntöjä, joissa pyydettiin vastaanottajaa hakemaan karkoitettu takaisin kotiin. Karkoitetut jäivät odottamaan vastausta loppuelämänsä ajaksi. Vastausta joka ei koskaan saapunut, sillä yhteyttä ulkomaailmaan ei ollut. Vain kahden potilaan on merkattu päässeen sieltä pois parantuneena.

Hupimatkoja Seiliin – Hullut huvituksina

Turkulaisissa lehdissä julkaistiin 1800-luvun puolivälissä mainoksia, joissa tarjottiin huviretkiä Seiliin. Oletettavasti retkien tarkoituksena oli tuoda viihdykettä yläluokalle mielisairaalapotilaiden kustannuksella.

Matkoja paheksuttiin jo aikanaan, mutta ne loppuivat vasta 1869, kun Helsingin Lapinlahden mielisairaalan ylilääkäri vaati pilkkaretkien lopettamista.

Jos sopiva ilma on ja matkalaisia tulee tarpeeksi, lähtee höyrypursi Thefla:

  • Juhannuksen aattona 23 p. kello 6 jpp. Lapilaan, josta pursi palajaa kello 9 ehtoolla ja poikkee yhteiseen kävelypaikkaan Ruissalosta;
  • Juhannuksen päivänä 24 p. kello 4 jpp. Naantaliin, josta palataan kello 9 ehtoolla:
  • Sunnuntaina 25 p. kello 3 jpp. Seilin hospitaaliin, josta takaisin-lähtö tapahtuu kello 8:30 ehtoolla.

Mielisairaala lopettaa

Ajan saatossa rakennukset rapistuivat rahan puutteesta. Potilasmäärä väheni. Viimeisimmät olivat iäkkäitä hourailevia naisia, jotka olivat viettäneet saarella vuosikausia. Saaresta oli tullut eräänlainen mielisairaiden vanhainkoti. Mielisairaalana lopetettiin vuonna 1962, jolloin viimeiset potilaat siirrettiin toisaalle.

Seili tänään

Nykyään Seilissä toimii Turun yliopiston alainen Saaristomeren tutkimuslaitos. Monet alkuperäiset rakennukset ovat vielä pystyssä ja ne on muutettu tutkijoiden työtiloiksi. Saaren mielisairaalan työntekijöiden asunnoista monet ovat periytyneet hoitajan jälkeläisille ja ovat kesäkäytössä.

Katso lisää kohteita

esimerkkejä näkemistämme kohteista

Urbanex Ninja - Urban Exploring

Mustanaamio kuiskaa:

Ota vain valokuvia, jätä vain jalanjälkiä