Insinöörin kesähuvila

Kesämökin omistaminen tuo velvotteita omistajilleen. Jatkuva pieni ylläpito kunnostuksessa sekä huomaamaton tarkkailu pienentävät kesämökin mahdollisia ongelmia. Insinöörille mökkeily ei ehkä ole sopivinta, sillä insinööreillä on usein vaikeuksia tarttua toimeen ennenkuin on jo liian myöhäistä.

Asunnosta kesänviettopaikka

Vanha talo toimi viestintätekniikan insinöörin perheen kesäviettopaikkana perheen isän vanhempien poismenon jälkeen. Talo oli rakennettu 1900-luvun alkupuolella ja sen mukavuudet olivat vähissä. Talon nykyaikaistamiseen olisi joutunut sijoittamaan suuren summan. Siihen perheellä ei ollut kiinnostusta ja huvila sai kelvata sellaisenaan kuin se oli ollut tähänkin asti.

Huvilan askeettisuus ei haitannut asukkaita; sellainena se oli kelvannut kaikille asukkailleen jo yli sadan vuoden ajan.

Perheen isä oli tyypillinen insinööri; tietämystä ja mielipiteitä oli melkeinpä asiaan kuin asiaan, mutta todellista tarttumista käytännön asioihin tapahtui vain pakon edessä. Huvilalla oli tarkkoja kunnostussuunnitelmia, mutta yhtenäkään kesänä ne eivät edenneet toteutusvaiheeseen. Mökin korjausta ei myöskään annettu ulkopuolisen hoidattavaksi, sillä kyllähän jokainen mies oman asumuksensa osaa korjata – jos viitsisi.

Katso video hylätystä talosta

Huomenna, ei tänään

Perheen isä oli innostunut uusista teknologioista eikä talon korjausrakentaminen vaikuttanut kiinnostavalta. Erityisesti viestintätekniikka oli äärimmäisen kiehtovaa. Isä kiikutti kaikki löytämänsä viestintäalan lehdet mökille ja syventyi puutarhatuolissaan aiheeseen yhä syvemmälle. Vaimon muistutukset talon maalauksesta tai räystäiden tyhjennyksistä saivat aikaan nyrpistävän ilmeen ja ammattilehtien ja muistiinpanojen seasta kuului kommentti, joka kertoi artikkelin olevan vielä vähän kesken.

Lopulta huvilan katto alkoi vuotaa. Se oli vuotanut jo hyvän aikaa ennenkuin sen merkit näkyivät sisälle. Home oli saanut levitä vapaasti rakennuksen hirsirakenteissa ja vasta kupruilevat tapetit saivat vaimon kyselemään ilmiön syytä. Mies kohautti olkapäitään ja kertoi tapetin aina olleen hieman kuprulla.

Seuraavana syksynä alkoivat ongelmat. Kesäkauden aikana ilmestynyt ummehtunut sisäilma,  jatkuva silmienkutina sekä jatkuva nuhaisuus vaivasivat melkein kaikkia perheenjäseniä. Miehen oli lopulta pakko aloittaa tutkimukset ja lainattu kosteusmittari kertoi talon tilasta ikävän uutisen. Rahaa ja työtä tulisi kulumaan runsaasti korjauksiin.

Insinöörin mielenkiinto lopahti samantien huvilaelämään. Oli oikeastaan hienompaa omistaa Turkin Alanyasta täydenpalvelun hotellista lomaosake. Samana syksynä kesäpaikan ovi suljettiin viimeisen kerran.

Kommentoi

Korjaa, kehu tai kivitä

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Katso lisää kohteita

esimerkkejä näkemistämme kohteista

Pin It on Pinterest