Hiljaisesti unohdettava

Urbanex Ninja - Urban Exploring

Hiljaisesti unohdettava

Yksi kerrallaan, huomaamatta ja ilman ääntä vanhalta konepajalta haihtuu rakennuksia, joilla ei ole omistajalle arvoa.

Valtionrautateiden omistama Pasilan konepaja rakennettiin 1900-luvun vaihteessa kun aivan Helsingin keskustassa sijainnut rautatieaseman varikko kävi pieneksi. Konepajan tehtävänä oli tuottaa Suomen radoille tarvittavien rautatieliikenteen henkilö- ja tavaravaunujen valmistamisesta aina 1990-luvulle saakka. Tämä kyseinen varasto on toiminut varaosien säilytyspaikkana ja sen vahvat lautahyllyt ovat kestäneet painavemmatkin tarvikeosat.

Alueen punatiiliset rakennukset ovat suojeltu, mutta muista alueen omistaja haluaa päästä eroon. Vallilan konepajan alueen varastorakennus purettiin hiljaisuudessa maaliskuussa 2015 ja sen viereinen varasto muutamaa viikkoa aiemmin.

Seuraavalla viikolla jäljellä olivat vain perustukset.

Näin purkutyö ei herätä vastarintaa

  1. Portit ovat lukitaan tiukasti työajan ulkopuolella, jolloin alueen tarjoamia mahdollisuuksia ei voida hyödyntää vapaa-ajalla.
  2. Rajaamalla pääsy vain työaikana taataan se ettei alueeseen tai sen rakennuksiin synny tunnepitoisia siteitä.
  3. Purun käynnistyessä työ suoritetaan nopeasti ja huomaamattomasti.
  4. Toivotaan ettei kukaan muista mitä paikalla on joskus ollut.

Katso video

Facebook

Katso lisää kohteita

esimerkkejä näkemistämme kohteista

Urbanex Ninja - Urban Exploring

Mustanaamio kuiskaa:

Ota vain valokuvia, jätä vain jalanjälkiä