Espoon hylätty liikennepuisto

Espoon liikennepuiston jäänteet löytyvät Karamalmilta. Liikennepuisto eli huippukauttaan 1960-luvulla, jolloin puisto oli täynnä nuoria tulevia kuskeja. Liikennepuisto oli kooltaan yli puoli hehtaaria ja se oli todennäköisesti sen ajan yksi Suomen suurimmista liikennepuistoista ellei jopa suurin.

Seuraa meitä:
Facebook | Instagram | Youtube

Espoon suurin liikennepuisto

Puistossa ajeltiin polkupyörillä ja polkuautoilla ja alueella oli myös huoltorakennus ja huussi. Nyt alueen ovat vallanneet puut ja kasvit eikä huoltorakennuksista saati polkuautoista löydy enää jälkeäkään.

1980-luvulle mentäessä liikennepuiston toiminta hiipui eikä polkuautoja tai polkupyöriä ollut enää käytettävissä. Puistoa kuitenkin huollettiin ja pidettiin siistinä kunnes lopulta 1980-luvulla toiminta alueella loppui ja huoltorakennus sekä huussi toimitettiin pois. Myös liikennemerkit poistettiin matalista liikennetolpista. Jäljelle jäivät vain ajotiet, kevyenliikenteenväylät sekä tyhjät tolpat.

1980-luvun lopulla liikennepuiston toiminta hiipui ja huoltorakennus sekä huussi toimitettiin pois.

Liikennepuisto on saanut rapistua rauhassa 30 vuoden ajan. Se on piilossa metsikössä eikä sitä ole helppo löytää. Itse löysimme paikan tutkimalla satelliittikarttaa ja silmiin osui erikoinen asfalttialue metsässä. Alue on kaavoitettu asuintaloille, joten kovinkaan montaa kesää Espoon liikennepuisto ei tule enää näkemään.

Espoon hylätty liikennepuisto

Espoon hylätty liikennepuisto

Espoon hylätty liikennepuisto
Espoon hylätty liikennepuisto
Espoon hylätty liikennepuisto
Espoon hylätty liikennepuisto
Espoon hylätty liikennepuisto
Espoon hylätty liikennepuisto
Espoon hylätty liikennepuisto
Espoon hylätty liikennepuisto
Espoon hylätty liikennepuisto
Espoon hylätty liikennepuisto
Espoon hylätty liikennepuisto
Espoon hylätty liikennepuisto
Espoon hylätty liikennepuisto
Espoon hylätty liikennepuisto
Espoon hylätty liikennepuisto
Espoon hylätty liikennepuisto
Espoon hylätty liikennepuisto
Espoon hylätty liikennepuisto

Katso video tunnelista

Kommentoi

Korjaa, kehu tai kivitä

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Katso lisää kohteita

esimerkkejä näkemistämme kohteista

Pin It on Pinterest